— Kuulehan! Jos sinä tahdot lainata nämä kirjat minulle, minä luen ne — ja kerron sitten sinulle kaikesta, mitä niistä olen lukenut — ja kerron niin, että sinä muistat.
— Voi! mainiota! huudahti Ermengarde. — Mutta luuletko sinä osaavasi?
— Tiedän, että osaan, vastasi Saara. — Pikkulapsetkin muistavat aina, mitä minä kerron heille.
— Voi Saara, sanoi Ermengarde toiveikkaasti, — jos sinä haluat ja voit saada minut muistamaan, mitä olet lukenut, niin minä — minä annan sinulle jotakin.
— En tahdo, että annat minulle mitään, huomautti Saara. — Minä tahdon lukea kirjasi — kaipaan niitä. Ja hänen silmänsä suurenivat ja hän hengitti syvään.
— Ota ne sitten. Toivoisinpa, että itsekin tahtoisin lukea ne, mutta en voi. Minulla ei ole hyvää päätä, mutta isällä on, ja hänen mielestään minullakin pitäisi olla.
Saara avasi kirjan toisensa perästä.
— Mitä sinä sanot isällesi? hän kysyi epäröiden.
— Eihän hänen tarvitse tietää mitään, vastasi Ermengarde. — Hän luulee tietysti, että minä olen lukenut kirjat.
Saara pani kirjan pois pudistaen päätään.