— Se olisi melkein narraamista. Ja katso, valehteleminen ei ole ainoastaan rumaa — se on myös halpamaista. Joskus, — hän sanoi miettien, — olen ajatellut, että voisin tehdä jotakin rumaa — minä voisin yhtäkkiä raivostua ja tappaa neiti Minchinin, kun hän kohtelee minua pahasti — mutta en voisi ruveta halpamaiseksi. Miksi sinä et voisi kertoa isällesi, että minä olen lukenut kirjat?
— Hän tahtoo, että minä itse luen ne, sanoi Ermengarde hiukan alakuloisena asian odottamattomasta käänteestä.
— Hän tahtoo, että sinä tunnet kirjojen sisällön. Ja jos minä osaan kertoa sen sinulle yksinkertaisella tavalla, niin että sinä muistat sen, isäsi on luullakseni siihen tyytyväinen.
— Hän on tyytyväinen, kunhan minä vain opin jotakin millä tavalla tahansa, sanoi Ermengarde surkealla äänellä. — Olisithan sinäkin tyytyväinen, jos olisit isäni?
— Ei ole sinun syysi, että sinä —, Saara aloitti, mutta vaikeni äkkiä. Hän oli aikonut sanoa: Ei ole sinun syysi, että olet typerä.
— Että mitä?
— Ettet sinä voi oppia niin pian, korjasi Saara puhettaan. — Kun et voi, niin et voi. Jos minä voin — niin voin. Siinä koko juttu.
He sopivat niin, että herra St. Johnille annettaisiin tieto heidän tuumastansa ja kirjat jäisivät toistaiseksi Saaralle.
— Kerrotaan nyt toisillemme elämästämme ja olostamme. Miten on ranskantuntiesi laita?
— Olen osannut paljoa paremmin sen jälkeen kun viimeksi olin täällä ja sinä selitit verbien taivutuksen. Neiti Minchin ei voinut ymmärtää, miten minun kirjoitukseni onnistui niin hyvin sinä ensimmäisenä aamuna.