— Kyllä! Tiedän, että voin! vastasi Ermengarde ja juoksi ovelle, avasi sen varovasti, pisti päänsä ulos ovesta ja kuunteli. Sitten hän palasi Saaran luo. — Kaikkialla on pimeää ja kaikki ovat menneet nukkumaan, sanoi hän. Voin hiipiä alas kenenkään kuulematta.
Tämä oli niin viehättävää, että he puristivat toistensa käsiä ja Saaran silmät alkoivat säteillä.
— Ermie, hän sanoi. — Leikitään, että meillä on kutsut! Ja etkö sinä tahtoisi kutsua niihin myös viereisen kopin vankia?
— Tietysti! Tietysti! Koputa nyt seinään. Vanginvartija ei kuule.
Saara meni seinän viereen. Hän saattoi sen läpi kuulla, että Beckyn itku oli hiljennyt. Hän koputti viisi kertaa.
— Se merkitsee: Tule luokseni salaista käytävää myöten, joka on muurissa, hän selitti. — Minulla on jotakin sanomista sinulle.
Vastaukseksi kuului kuusi koputusta seinään.
— Hän tulee, sanoi Saara.
Melkein heti sen jälkeen ovi avautui, ja Becky ilmestyi näkyviin. Hänen silmänsä olivat punaiset ja myssy oli putoamaisillaan hänen päästänsä, ja huomatessaan Ermengarden hän alkoi levottomasti hieroa kasvojaan esiliinaansa.
— Älä välitä minusta vähääkään, Becky! rauhoitti Ermengarde häntä.