— Ermengarde on kutsunut sinut tänne, selitti Saara. — Hän aikoo tuoda tänne laatikollisen herkkuja.
Becky innostui niin, että hänen myssynsä oli kokonaan pudota.
— Syötäväksikö? Onko se syötäväksi kelpaavaa?
— On kyllä; ja me aiomme leikkiä, että täällä on kutsut.
— Ja sinä saat niin paljon kuin jaksat syödä, lisäsi Ermengarde. — Minä menen heti.
Hänellä oli niin kiire, että hän hiipiessään varpaillaan ullakkokopista pudotti punaisen liinansa huomaamatta sitä. Ensiksi ei kukaan huomannut sitä. Becky oli aivan odottamattoman, suuren onnen lumoissa.
— Voi hyvänen aika! hän läähätti. — Tiedän teidän pyytäneen, että minä saisin tulla. Mi-minun täytyy itkeä, kun ajattelen sitä.
Ja hän meni Saaran luo ja katseli häntä palvoen. Saara pudisteli Beckyä ystävällisesti.
— Ei! Ei! Et saa itkeä. Meidän täytyy kiiruhtaa kattamaan pöytää.
— Kattamaan pöytää? sanoi Becky katsellen ympärilleen. — Millä me sen katamme?