— Hänellä on silkkisukat, kuiskasi Jessie, joka myös istui kumarruksissa maantietonsa ääressä. — Ja niin pienet jalat! En ole koskaan nähnyt niin pieniä jalkoja.
— Äsh! puhisi Lavinia ärtyisästi, — se johtuu siitä, että hänen kenkänsä ovat hyvämalliset. Minun äitini sanoo, että isokin jalka voi näyttää pieneltä, jos kenkä on taitavasti tehty. Mielestäni hän ei ole ollenkaan kaunis. Hänen silmänsä ovat niin merkillisen väriset.
— Hän ei ole kaunis samalla tavalla kuin muut kauniit ihmiset, sanoi Jessie katsoen huoneen toiseen päähän, — mutta ei voi olla katselematta häntä. Hänellä on kauhean pitkät silmäripset, mutta hänen silmänsä ovat melkein vihreät.
Saara istui levollisena paikallaan odottaen, että saisi tietää, mitä hänen piti tehdä. Hänet oli asetettu lähelle neiti Minchinin pöytää. Monet häneen tähdätyt silmät eivät tehneet häntä noloksi. Hänen mielenkiintonsa oli virinnyt, ja hän katseli levollisesti lapsia, jotka tähystelivät häntä. Mitähän he ajattelivat! hän arveli. Ovatkohan oppitunnit heistä hauskoja? Pitävätköhän he neiti Minchinistä? Olikohan kenelläkään heistä isää, joka oli lainkaan hänen isänsä kaltainen? Aamulla hän oli keskustellut kauan Emilyn kanssa isästään.
— Hän on nyt kaukana merellä, Emily, hän oli kertonut. — Meistä pitää tulla oikein hyvät ystävät, että voimme puhella kaikenlaista. Katso minuun, Emily! Sinulla on kauneimmat silmät, mitkä milloinkaan olen nähnyt, mutta toivoisin, että osaisit puhua.
Saaralla oli vilkas mielikuvitus. Emily oli elävä olento, joka kuunteli ja ymmärsi, ja se ajatus tuotti Saaralle paljon lohdutusta.
Kun Mariette oli pukenut Saaran tummansiniseen koulupukuun ja pannut tummansinisen nauhan hänen tukkaansa, Saara meni Emilyn luo, pani sen istumaan omaan tuoliinsa ja antoi sille kirjan käteen.
— Sinä voit lukea tämän sillä aikaa kun minä olen alhaalla, hän sanoi; ja kun hän huomasi, että Mariette uteliaana katseli häntä, hän selitti tälle aivan tosissaan:
— Luulen, että nuket voivat tehdä kaikenlaista, josta ne eivät puhu meille mitään. Kenties Emily osaa todellakin lukea ja puhua ja kävellä, vaikka se tahtoo tehdä niin vain silloin, kun täällä ei ole ketään. Se on hänen salaisuutensa. Voithan ymmärtää, että jos ihmiset tietäisivät nukkien osaavan toimittaa jotakin, he panisivat ne työhön. Kenties ne sen vuoksi ovat luvanneet toisilleen pitää asian salassa. Niin kauan kuin sinä olet huoneessa, Emily istuu paikoillaan, mutta kun sinä olet mennyt, se rupeaa kenties lukemaan tai nousee katsomaan ulos ikkunasta. Jos se silloin kuulisi jonkun meistä tulevan, niin se heti juoksisi takaisin, hyppäisi tuoliinsa ja olisi aivan kuin olisi koko ajan istunut siinä.
— Miten kummallinen hän on! ihmetteli Mariette itsekseen, ja laskeutuessaan portaita hän kertoi Saaran puheita sisäkölle. Hän alkoi jo kiintyä tuohon pieneen merkilliseen tyttöön, joka oli puheissaan älykäs ja käytökseltään moitteeton. Hän oli ollut ennen tekemisissä lasten kanssa, jotka eivät olleet näin kohteliaita. Saara oli oikein hieno pieni olento, ja hänen lempeä, ystävällinen tapansa sanoa: ole niin hyvä, Mariette, tai: kiitos, Mariette, tuntui varsin mieluisalta. Mariette kertoi sisäkölle, että Saara kiitti häntä, niin kuin olisi kiittänyt hienoa naista.