— Tässä on seppele juhlaan, hän sanoi mahtipontisesti. — Se täyttää ilman tuoksulla. Pesupöydällä on tuoppi ja saippua-astia, anna ne tänne pöytäkoristeiksi.
Becky antoi hänen pyytämänsä tavarat.
— Mitä ne nyt ovat? hän kysyi. — Luulisin, että ne ovat savesta — mutta tiedän, etteivät ne ole sellaisia.
— Tämä on kristallimaljakko, sanoi Saara järjestäessään seppeleestä ottamiaan oksia siihen, — ja tämä, hän sanoi hellästi katsellen saippua-astiaa, jonka hän täytti ruusuilla, — on jalokivillä koristettua puhtainta alabasteria.
Hän kosketteli totisena tavaroita, ja hänen huulillaan oli onnellinen hymy.
— Varjelkoon! Kuinka se on kaunista! kuiskasi Becky.
— Mutta mihin panisimme Ermien herkut? mutisi Saara. Minä tiedän — ja hän kiiruhti kirstun luo — muistan, että näin äsken jotakin.
Siellä oli vain hiukan villalankaa, joka oli kääritty silkkipaperiin, mutta pian silkkipaperi oli muodostettu pieniksi vadeiksi, jota paitsi siitä osa käytettiin yhdessä jäljellä olevien kukkien kanssa koristamaan kynttilänjalkoja. Ainoastaan taikatempun avulla olisi siitä voinut tulla muuta kuin vanha pöytä, joka oli peitetty punaisella liinalla ja katettu romulla. Mutta Saara katseli kaikkea muutaman askeleen päästä ja näki ihmeitä. Ja Becky oli aivan ihastuksissaan ja puhui hiljaa.
— Onko tämä, hän tuumi katsellen huonetta, — onko tämä nyt Bastilji — vai onko se muuttunut joksikin toiseksi paikaksi?
— On kyllä, aivan toiseksi. Se on sali, jossa aiotaan syödä juhla-ateria.