— Herranen aika, Saara neiti! Becky päivitteli. — Sali, jossa syödään juhla-ateria? Ja hän katseli kovin hämmästyneenä kaikkea.
— Niin, sanoi Saara, — suuri huone, jossa pidetään juhlia. Siinä on holvikatto, soittoparvekkeita ja suuri uuni täynnä leimuavia puita, ja sitä valaisevat vahakynttilät, jotka loistavat kaikkialla.
— Herranen aika! huudahti Becky uudelleen.
Nyt ovi avautui, ja Ermengarde tuli sisään melkein horjuen, sillä hänen korinsa oli raskas. Hän hämmästyi ja huudahti ilosta, sillä tullessaan ulkoa pimeästä oli hänelle punaisella verhottu, valkoisilla liinoilla ja kukilla koristeltu juhlapöytä aivan odottamaton näky, ja hän ymmärsi, että valmistukset olivat olleet suurenmoiset.
— Voi Saara! hän huudahti. — Sinä olet ihmeellisin tyttö, mitä koskaan olen nähnyt.
— Eikö tämä ole kaunista? Löysin tavarat vanhasta arkustani. Kysyin neuvoa noitaukoltani, ja hän kehoitta minua katsomaan sinne.
— Mutta odottakaa, neiti, sanoi Becky, — kunnes hän kertoo teille, mitä tämä kaikki on. Eivät nämä ole juuri — voi, Saara neiti, olkaa hyvä ja kertokaa hänelle! Becky pyysi.
Ja Saara kertoi ja sai taikavoimansa avulla Ermengarden näkemään melkein kaikki: kultaiset lautaset, holvikattoisen huoneen, leimuavan valkean ja loistavat vahakynttilät. Kun sitten tavarat oli otettu korista — sokeroidut leivokset, hedelmät ja makeiset — tuli juhlasta suurenmoinen.
— Meillähän on oikein pidot! huudahti Ermengarde.
— Tämä on aivan kuin kuningattaren pöytä, huokasi Becky.