— Sinä hävytön olento! Sinä lähdet tästä talosta huomispäivänä!
Saara seisoi aivan hiljaa; hänen silmänsä laajenivat ja hänen kasvonsa kalpenivat yhä enemmän. Ermengarde purskahti itkuun.
— Voi, älkää panko häntä pois! hän nyyhkytti. — Tätini lähetti minulle korin. Pidimme vain pitoja.
— Minä näen sen, virkkoi neiti Minchin kuivasti. — Ja prinsessa Saara istui kunniaistuimella. Hän kääntyi kiivaasti Saaran puoleen. — Sinä tämän keksit, sen tiedän, hän kirkui. — Ermengarde ei olisi koskaan ajatellut sellaista. Sinä tietysti pöydänkin koristit — tuolla romulla.
Hän kääntyi Beckyn puoleen ja polki jalkaansa lattiaan.
— Mene huoneeseesi! hän komensi, ja Becky hiipi pois kätkien kasvonsa esiliinaan ja itkusta hytkien.
Sitten oli taas Saaran vuoro.
— Kyllä minä muistan huomenna. Et saa aamiaista etkä päivällistä etkä illallista.
— En ole tänäänkään saanut päivällistä enkä illallista, sanoi Saara hiljaa.
— Sitä parempi. Saat jotakin muistamista. Älä seiso siinä. Pane nuo takaisin koriin.