— Mitäpä, jos kamiinassa olisi leimuava tuli ja pienet liekit leikkisivät siinä! hän mutisi. — Entä jos sen ääressä olisi mukava tuoli ja tuolin vieressä pieni pöytä, — hän veti ohuen peitteen päällensä — mitäpä jos tämä olisi kaunis, pehmoinen vuode, jossa olisi villaiset peitteet ja suuret untuvapielukset. Mitäpä jos — mitäpä —
Ja hänen väsymyksensä oli hänelle hyödyksi, sillä hänen silmänsä painuivat umpeen, ja hän vaipui sikeään uneen.
Hänen heräämisensä tapahtui hyvin äkkiä, eikä hän tiennyt, että mikään erityinen olisi häntä herättänyt.
Oikeastaan hän oli herännyt meluun — todelliseen meluun, sillä ikkunaluukku paukahti sulkeutuessaan notkean olennon perässä, joka kiipesi siitä ulos ja laskeutui pitkäkseen katolle juuri sen viereen, tarpeeksi lähelle voidakseen nähdä mitä ullakkokopissa tapahtui, mutta ei niin lähelle, että häntä itseään näkyi sinne.
Ensiksi Saara ei avannut silmiään, sillä häntä nukutti — ja merkillistä kyllä — hänen oli lämmin ja hyvä olla. Hänen oli niin hyvä ja lämmin olla, ettei hän uskonut olevansa oikein hereillä. Ei hänen koskaan ollut näin lämmin ja hyvä muulloin kuin mahdollisesti nähdessään suloista unta.
— Voi kuinka kaunis uni! hän mutisi. — Minun on oikein lämmin. Minä — en — tahdo — herätä.
Tietysti tämä oli unta. Tuntui aivan kuin hänen ympärillään olisi ollut lämpöisiä, ihania vuodevaatteita. Hän saattoi ihan kosketella peitettä, ja kun hän ojensi kätensä, se sattui johonkin, joka oli aivan kuin satiinilla päällystetty haahkanuntuvapeitto. Hän ei saanut herätä tästä suloisuudesta — hänen täytyi maata aivan hiljaa, niin että sitä jatkuisi.
Mutta hän ei voinut; vaikka hän painoi kiinni silmänsä, ei hän voinut. Jokin pakotti hänet heräämään — jokin, joka oli huoneessa. Tuntui aivan kuin kamiinassa olisi ollut tuli — leimuava, räiskyvä tuli.
Hänen silmänsä avautuivat vasten hänen tahtoansa. Ja sitten hän todellakin hymyili — sillä mitä hän nyt näki, sitä ei hän koskaan ennen ollut nähnyt ullakolla eikä vastakaan koskaan näkisi.
— Voi, enhän minä kuitenkaan ole herännyt, hän kuiskasi nojaten kyynärpäähänsä ja katsellen ympärilleen. — Näen vieläkin unta.