— Se on lämmin. Se on pehmoinen! hän melkein nyyhkytti. — Se on totta. Sen täytyy olla totta!
Hän heitti sen hartioilleen ja pisti tohvelit jalkaansa.
— Ne ovat myös todelliset. Kaikki on totta! hän huudahti. — Minä en näe unta.
Melkein horjuen hän meni kirjojen luo, otti niistä päällimmäisen ja avasi sen. Jotakin oli kirjoitettu nimilehdelle, ja Saara luki:
"Pienelle ullakontytölle. Ystävältä."
Kun hän näki tämän, niin hän — eikö se ollut merkillistä? — painoi päänsä kirjaan ja purskahti itkuun.
— Joku välittää hiukan minusta, en tiedä, kuka. Minulla on ystävä!
Hän otti kynttilänsä ja hiipi huoneestansa Beckyn huoneeseen ja asettui hänen vuoteensa viereen seisomaan.
— Becky! Becky! hän kuiskasi niin kovasti kuin uskalsi. — Herää!
Kun Becky heräsi ja nousi säikähtyneenä istualleen naama likaisena itkusta, hänen vuoteensa vieressä seisoi pieni olento, jolla oli yllä kallisarvoinen, vanulla sisustettu aamunuttu. Ja hän näki ilosta säteilevät ihmeelliset kasvot. Prinsessa Saara, semmoisena kuin hän hänet muisti, seisoi hänen vuoteensa vieressä kynttilä kädessä.