Ja hän työnsi nopeasti koko voileivän kerrallaan suuhunsa. Jos tämä oli vain unta, niin täytyihän antaa anteeksi keittiössä opitut tavat.
— Ei, tämä ei häivy, lohdutteli Saara, — minähän olen syönyt tätä teekakkua. Eihän unessa voi syödä. Silloin vain luulee syövänsä. Sitä paitsi minä nipistin itseäni; ja äsken minä koetteeksi liikutin kuumaa hiiltä.
Miellyttävä raukeus, joka lopuksi valtasi heidät, oli ihana. He tunsivat mielihyvää, jollaista kylläinen, onnellinen lapsi voi tuntea, ja he istuivat tulen ääressä ja nauttivat siitä, kunnes Saara tuli katsoneeksi muuttunutta vuodetta.
Siinä oli niin monta huopapeitettä, että niitä riitti Beckyllekin, eikä hän koskaan olisi voinut uneksiakaan viereisen kopin kapeaa vuodetta niin hauskaksi kuin se tänä iltana oli.
— Mistä tämä kaikki on tullut? Becky huudahti. — Hyvänen aika, neiti, kuka tämän on tehnyt?
— Ei kysellä, Becky! Jollen kernaasti tahtoisi kiittää tästä kaikesta, minusta olisi parempi olla tietämättä, mistä kaikki tulee. Se on kauniimpaa niin.
Tästä hetkestä alkaen elämä muuttui päivä päivältä ihmeellisemmäksi. Satu jatkui todellisuudessa. Melkein joka päivä tuli jotakin uutta. Joka ilta, kun Saara avasi huoneensa oven, sinne oli ilmestynyt jokin hyödyllinen tavara tahi koriste-esine, kunnes komero lyhyen ajan kuluessa oli muuttunut kauniiksi pieneksi huoneeksi, jossa oli kaikenlaisia hauskoja tavaroita.
Rumat seinät peittyivät vähitellen tauluilla ja verhoilla, kirjahylly seinällä oli täynnä kirjoja, ja silloin tällöin ilmestyi älykkäästi keksittyjä kokoonlaskettavia huonekaluja ja kaikenlaisia sopivia ja hyödyllisiä esineitä, niin että tuskin voi enää muuta toivoa.
Kun Saara aamulla meni alas, oli pöydällä illallisen tähteitä; ja kun hän palasi illalla huoneeseensa, ne olivat poissa, ja noitaukko oli pannut uutta ruokaa tilalle.
Neiti Minchin oli yhtä kova ja riidanhaluinen kuin ennenkin, neiti Amelia yhtä nyreissään ja palvelijat yhtä halpamaisia ja raakoja. Saara lähetettiin kaupungille asioille tuulella ja tyynellä, hän sai toruja, ja häntä komenneltiin sinne tänne. Hän sai tuskin puhua Ermengarden ja Lottien kanssa, Lavinia pilkkasi hänen yhä enemmän kuluneita vaatteitaan, ja toiset tytöt katselivat häntä uteliaasti, kun hän näyttäytyi kouluhuoneessa.