— Hänen nimensä oli Ralph Crewe, vastasi Saara hiukan levottomana. — Kapteeni Crewe. Hän kuoli Intiassa.
Riutuneet kasvot vääntyivät, ja Ram Dass juoksi isäntänsä luo.
— Carmichael! läähätti sairas, — hän on se lapsi — se lapsi!
Saara luuli hetkisen, että intialainen herra kuolisi siihen paikkaan. Ram Dass kaatoi pullosta jotakin lääkettä hänen suuhunsa. Saara seisoi vieressä hiukan vavisten. Hän katsoi neuvottomana herra Carmichaeliin.
— Mikä lapsi minä olen? hän kuiskasi.
— Hän oli sinun isäsi ystävä, vastasi herra Carmichael. — Älä säikähdä. Me olemme etsineet sinua kaksi vuotta.
Saara vei kätensä otsalleen ja hänen huulensa vapisivat. Hän puhui ikään kuin unessa, puoleksi kuiskaten:
— Ja minä olen koko ajan ollut neiti Minchinin luona. Seinä vain välillä!
MINÄ KOETIN
Kiltti rouva Carmichael sai selittää asian Saaralle. Hänelle lähetettiin heti sana, ja hän tuli syleilemään Saaraa ja kertomaan hänelle kaikesta, mitä oli tapahtunut. Kerrassaan odottamaton asiain käänne oli hetkeksi kokonaan lamauttanut sairaalloisen herra Carrisfordin.