— Se sinun olisi pitänyt sanoa minulle, neiti Minchin torui suutuksissaan kääntyen Saaran puoleen.
— Mi — minä koetin, Saara vastasi. Minä — minä kai aloitin väärin.
Neiti Minchin ymmärsi, että Saara oli koettanut ja ettei ollut hänen syynsä, ettei hänen annettu selittää. Kun hän huomasi, että toiset tytöt olivat kuunnelleet ja että Lavinia ja Jessie nauraa hihittivät kielioppiensa suojassa, hän raivostui.
— Hiljaa, nuoret neidit! hän komensi ankarasti ja koputti pöytään. — Hiljaa, heti paikalla!
Siitä hetkestä alkaen hän rupesi melkein kantamaan kaunaa uutta mallioppilastaan kohtaan.
ERMENGARDE
Kun Saara ensimmäisenä aamuna istui neiti Minchinin vieressä tuntien koko koulun tarkastelevan itseään, hän oli piankin huomannut pienen, melkein hänen ikäisensä tytön, joka katseli häntä hartaasti vaaleilla, melko typerillä silmillään. Tyttö oli lihava eikä näyttänyt erittäin älykkäältä, mutta hänen suunsa ympärillä oli hyväntahtoinen piirre. Hänen pellavanväriset hiuksensa oli palmikoitu kireälle ja kiinnitetty nauhalla. Palmikon hän oli vetänyt kasvoilleen ja pureskeli sen nauhan päätä samalla kun hän nojaten pulpettiinsa tuijotti äsken tulleeseen toveriin.
Kun monsieur Dufarge alkoi puhua Saaralle, hän oli aivan säikähtyneen näköinen, ja kun Saara nousi paikaltaan ja vastasi ranskaksi katsellen opettajaan suurin rukoilevin silmin, pieni lihava tyttönen vallan ihastui ja punastui hämmästyksestä.
Viikkomääriä hän oli vuodattanut lohduttomia kyyneliä yrittäessään painaa muistiinsa, että "la mère" oikealla kielellä merkitsi "äiti" ja "le père" "isä", ja nyt hän yhtäkkiä kuuli ikäisensä tytön käyttävän ei ainoastaan näitä sanoja, vaan monia muitakin, vieläpä sekoittavan niihin verbejä, ikään kuin ei se olisi hänelle paljoakaan merkinnyt. Tätä hänen oli vaikea tajuta.
Hän tuijotti tuijottamistaan ja pureskeli nauhaansa niin innokkaasti, että neiti Minchinin huomio kiintyi häneen, ja koska opettajatar oli perin kiihdyksissä, hän kävi heti tytön kimppuun.