— Miksi et? kysyi Saara uteliaasti. Ermengarde pudisti päätään, niin että palmikko heilui edestakaisin.
— Kuulithan äsken, hän vastasi. — Semmoista on aina. Minä en osaa ääntää sanoja. Ne ovat niin konstikkaita!
Hän vaikeni hetkiseksi ja lisäsi sitten hieman pelokkaasti:
— Sinulla on varmaankin hyvä pää?
Saara katseli ikkunasta likaista toria, jossa varpuset hyppelivät viserrellen rautakiskoilla ja nokisilla puiden oksilla. Hän mietti hetkisen. Hän oli usein kuullut sanottavan, että hänellä oli hyvä pää, ja hän ihmetteli, oliko asia tosiaankin niin — ja mistä se sitten johtui.
— En tiedä, hän vastasi. — En osaa sanoa sitä.
Kun hän sitten huomasi surullisen ilmeen pyöreässä typerässä naamassa, hän naurahti kevyesti ja vaihtoi puheen aihetta.
— Tahtoisitko nähdä Emilyn? hän kysyi.
— Kuka Emily on? tiedusteli Ermengarde aivan niin kuin neiti Minchin.
— Tule huoneeseeni katsomaan, sanoi Saara ojentaen hänelle kätensä.