Hänet oli lähetetty laittamaan makuuhuoneet yökuntoon. Huoneita oli monta, ja hän oli juossut asioilla koko päivän.
Saaran huoneet Becky oli jättänyt viimeiseksi. Ne eivät olleet samanlaiset kuin toiset, jotka olivat aivan yksinkertaiset. Tavalliset oppilaat saivat tyytyä välttämättömimpään. Saaran mukava huone näytti astioidenpesijästä kerrassaan ihmeelliseltä, vaikkei se todellisuudessa ollut muuta kuin tavallinen sievä, valoisa, pieni huone.
Siellä oli tauluja ja kirjoja ja merkillisiä intialaisia esineitä. Siellä oli sohva ja matala pehmoinen tuoli. Emily istui omalla tuolillaan jumalattaren kaltaisena, ja aina siellä paloi valkea takassa ja takan ristikko oli kiiltävän kirkas. Iltapäivätöistään Becky jätti tämän viimeiseksi, sillä häntä virkisti meneminen tähän huoneeseen, jossa hän toivoi saavansa istua pari minuuttia pehmoisessa tuolissa, katsella ympärilleen ja ajatella tuon lapsen ihmeellistä onnea, hänellä kun oli niin kauniita esineitä ympärillään ja hän kun sai kylmän tullen pukeutua niin kauniisiin hattuihin ja päällystakkeihin, että niitä kannatti katsoa edes vilahdukselta säleaidan läpi.
Kun hän tänä iltapäivänä oli istuutunut tuoliin, se oli tuntunut ihmeellisen ihanalta levolta hänen särkeville jaloilleen, jopa helpotukselta koko hänen ruumiilleen. Takkavalkean miellyttävä lämpö vaikutti häneen uuvuttavasti, ja kun hän katseli punaisia hiiliä, levisi hänen likaisille kasvoilleen väsynyt hymy. Hänen päänsä painui rinnalle huomaamatta, silmät menivät umpeen, ja hän vaipui syvään uneen.
Hän oli todellakin ollut ainoastaan kymmenen minuuttia huoneessa, kun Saara tuli sinne, mutta hän nukkui niin sikeästi, kuin hän olisi prinsessa Ruususen tavoin nukkunut sata vuotta. Mutta Becky parka ei ollut ollenkaan prinsessa Ruususen näköinen. Hän oli ruma, likainen ja väsynyt astioidenpesijä.
Saara oli niin erilainen, että olisi voinut luulla häntä toiseen maailmaan kuuluvaksi.
Tänä iltapäivänä hänellä oli ollut tanssitunti, ja ne päivät, joina tanssinopettaja kävi koulussa, olivat melkein juhlapäiviä, vaikka hän kävikin siellä joka viikko. Oppilaat pukeutuivat sievimpiin leninkeihinsä, ja koska Saara tanssi erittäin hyvin, hän sai usein esiintyä, ja Mariette sai käskyn pukea hänet niin hienoksi ja kauniiksi kuin mahdollista.
Tänään hänellä oli yllään ruusunpunainen puku. Mariette oli ostanut eläviä ruusunnuppuja, sitonut niistä seppeleen ja pannut sen hänen mustille kiharoilleen. Hän oli saanut oppia uuden, kauniin tanssin, jossa hän leijaili ympäri huonetta ruusunpunaisena perhosena, ja ilo ja liikunto olivat nostaneet kauniin punan hänen kasvoillensa.
Omaan huoneeseensa hän astui kevein askelin ja — siinä istui Becky unissaan, pää nyökällään ja myssy vinossa.
— Voi, tyttö raukkaa! huudahti Saara huomatessaan hänet.