Hänen mieleensäkään ei johtunut suuttua nähdessään pienen likaisen tytön istuvan mielituolissaan. Todellisuudessa hän oli iloinen nähdessään hänet siinä. Kun hänen satunsa huonosti kohdeltu sankaritar heräisi, hän puhuisi tälle. Saara hiipi varovaisesti hänen luokseen, seisoi siinä ja katseli häntä. Becky kuorsasi hiljaa.
— Toivon, että hän heräisi itsestään, arveli Saara. — En tahtoisi herättää häntä. Mutta neiti Minchin suuttuisi, jos saisi tietää tämän. Taidan odottaa pari minuuttia.
Hän istahti pöydän reunalle, heilutteli ruusunpunaisia jalkojaan ja mietti, mitä olisi tehtävä. Neiti Amelia voisi tulla huoneeseen minä hetkenä tahansa, ja jos niin kävisi, Becky saisi varmasti nuhteita.
— Mutta hän on niin väsynyt, Saara tuumi sitten. — Hän on kovin väsynyt!
Samassa hehkuva hiili teki lopun hänen epäröimisestään. Se irtaantui suuresta kekäleestä ja putosi säkeneristikolle. Becky säpsähti ja avasi pelästyneenä silmänsä. Hän ei tiennyt, että oli nukahtanut. Hän oli vain hetkiseksi istahtanut ja tuntenut miellyttävää lämpöä — ja nyt hän tuijotti kovasti huolissaan ihmeelliseen oppilaaseen, joka oli ilmestynyt hänen viereensä ikään kuin ruusunvärinen haltiatar ja katseli häntä myötätuntoisesti.
Becky hyppäsi pystyyn ja tarttui myssyynsä. Hän tunsi sen roikkuvan korvallisellaan ja koetti hurjasti saada sen paikoilleen. Voi, voi! Mikähän rangaistus häntä nyt odottikaan? Kun oli sopimattomasti nukahtanut sellaisen nuoren neidin tuoliin! Tietysti hän saisi eron toimestaan ilman palkkaa! Kuului tukahdutettu nyyhkytys.
— Voi, neiti! Voi, neiti! hän änkytti. — Voi, anteeksi, anteeksi, neiti!
Saara hyppäsi maahan ja tuli hänen luokseen.
— Älä pelkää, hän sanoi ystävällisesti. — Ei se tee yhtään mitään.
— En voinut sille mitään, soperteli Becky. Takkavalkea lämmitti — ja olin niin väsynyt. Ei se ollut tunkeilevaisuutta.