— Ke-kenelle sinä puhut, Saara? hän läähätti.
Saara työnsi hänet varovaisesti sisään iloisen näköisenä.
— Sinun täytyy luvata, ettet pelkää — etkä suinkaan huuda, sillä muuten en voi kertoa mitään.
Ermengarden teki kovasti mieli huutaa samassa, mutta hän sai sentään hillityksi itsensä. Hän katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään.
— Onko täällä jotakin, joka voi säikähdyttää? hän kysyi.
— Muutamat pelkäävät niitä. Minäkin ensin pelkäsin, mutta en nyt enää.
— Onko täällä kummitus?
— Ei toki, sanoi Saara nauraen. — Minulla on rotta.
Ermengarde hyppäsi suoraan pieneen likaiseen vuoteeseen. Hän veti jalkansa yöpaitansa ja punaisen liinan alle. Hän ei huutanut, mutta huohotti pelosta.
— Voi! Hyi! hän kuiskasi. — Rotta! Rotta!