— Peite on likainen ja kulunut, vuodevaatteet repaleiset ja paikatut. Onko tällainen vuode muka sopiva lapselle nukkumasijaksi — ja vielä talossa, joka on olevinaan hyvässä maineessa! Ja katsellen ruosteista kamiinaa hän lisäsi: — Tuota ei ole lämmitetty moneen päivään.
— Ei niin pitkään aikaan kuin minä olen sen nähnyt. Neiti Minchin ei ole sellainen ihminen, joka muistaa, että muitakin voi palella kuin häntä itseään.
Sihteeri teki nopeasti muutamia muistiinpanoja. Hän repäisi lehden kirjastaan ja pisti sen taskuunsa.
— Tämä on oikeastaan hieman outo menettelytapa, hän sanoi katsahtaen ylös. — Kuka sen keksi?
Ram Dass kumarsi ujosti kuin anteeksi anoen.
— Ensimmäinen ajatus oli tosin minun, mutta se oli vain ajatus. Minä pidän tuosta lapsesta; me olemme molemmat yksin. Hänellä on merkillinen tapa kertoa toivomuksistaan ystävilleen. Eräänä iltana, kun olin alakuloisella mielellä, makasin lähellä avonaista ikkunaa ja kuuntelin. Hän kuvaili, minkälainen tämä kurja huone olisi, jos se sisustettaisiin vähän mukavammin. Hän oli näkevinään sen kertoessaan siitä, ja hän lämpeni ja tuli iloiseksi. Seuraavana päivänä, kun sahib oli sairas ja onneton, kerroin hänelle tästä huvittaakseni häntä. Se tuntui silloin vain haaveelta, mutta se miellytti sahibia. Hänen oli helpompi olla kuunnellessaan kertomustani lapsen ajatuksista. Hän tunsi mielenkiintoa tyttöseen ja hän kyseli kaikenlaista hänen oloistansa. Lopuksi hän päätti huvikseen toteuttaa lapsen unelmat.
— Luuletko, että sen voi tehdä hänen nukkuessaan? Ajattele, jos hän heräisi, sanoi sihteeri, ja mikä suunniteltu tuuma lienee ollutkin, oli selvää, että se huvitti häntä yhtä paljon kuin sahib Carrisfordiakin.
— Minä voin liikkua ikään kuin jalkani olisivat samettia, vastasi Ram Dass. — Lapset nukkuvat sikeästi — myös silloin kun ovat onnettomia. Monena yönä minä olisin voinut tulla tähän huoneeseen hänen edes kääntymättä vuoteellaan. Kunhan toinen auttaa minua antamalla tavarat ikkunasta, voin järjestää kaikki herättämättä häntä. Kun hän herää, hän luulee varmaankin noitaukon käyneen täällä.
Hän hymyili aivan kuin hänen sydämensä olisi lämmennyt valkoisen takin alla, ja sihteeri hymyili myös.
— Se tulee olemaan aivan kuin "Tuhannen yhden yön" satu. Ainoastaan itämaalainen olisi voinut keksiä sellaista. Se ei kuulu Lontoon sumuihin.