On jo aika palata kotiin, varsinkin jos hän aikoo ratsastaa suuren maantien kautta. Hän nousee aasin selkään ja antaa sen ravata takaisin läpi metsän.
Hänen ajatuksensa kulkevat aasin kavioiden tahdissa, ne kiertelevät jälleen setä Joachimin ja hänen morsiamensa ympärillä. Clara d'Ellébeuse näkee unta tästä salaperäisestä Lauresta. Tökö, tökö, tökö — tuku, tuku, tuku — tokö, tuku — ääntelevät pienen aasin kaviot… Ah, miten mielelläni tahtoisin nähdä sen kaukaisen maan, jossa Laure eli… Ja hän lausuu siinä metsätiellä nämä säkeet Anaïs Ségalas'n runosta, jota on Runokirjassa nuorille tytöille:
Sun neekerparves verkon levittää:
Ei moskitos sua lähestyä saa,
Ja silmäs kirkkaat, hieno poskipää
Ne peittyy harsopilven valkeen taa!
Yön tullen kun sa palaat majahas,
Ei jalkaa liikuttaa sun tarvis lain!
Kuin ruhtinatar lepäät verkossas,
On silkki kevyt peittonasi vain.
— — Mutta nämä säkeet eivät ole hänestä niin kauniit kuin nuoren Roger
Fauchereusen, erään perheen ystävän, sepittämät runot.
Clara on jälleen ristikkoportilla; hän näkee äitinsä ja herra d'Astinin käyskentelevän suuressa lehtokäytävässä. Äiti on hänestä viehättävä. Hän on kuin akvarelli Eläviä kukkia -nimisessä kirjassa. Karkeista olkipalmikoista tehty hattu, joka koristaa päivänkakkarakiehkura on kehyksenä hänen sileälle, ruskealle tukalleen, kirkkaille silmilleen ja raikkaille poskilleen. Hän on puettu valkoiseen punapilkullliseen musliinihameeseen ja pitelee ilmassa vihreätä päivänvarjoa. Clara hyppää maahan, kurkottaa otsansa suudeltavaksi, ensin äidille, sitten perheen vanhalle ystävälle.
— Lapseni, olitteko kaukanakin? kysyy herra d'Astin.
— Ratsastin halki Noarrieu-metsän ja palasin maantien kautta.
— Sepä oli pitkä kierros. Ah, miksen voi tehdä teille seuraa? Minulla on jäljellä vanha intohimoni aamuratsastuksiin ja metsäteihin, mutta mihinkä minä tämmöisenä pääsen. Jos nousisin hevosen selkään täytyisi minun tyytyä yhteen kannukseen… Surullinen ritari, eikö totta, varjelemaan teitä vaaroilta…
Clara hymyilee ja jatkaa matkaansa. Rouva d'Ellébeuse jää osottamaan herra d'Astinille suuria kauniita päivännoutoja, jotka pistävät päänsä esiin kyökkitarhan aidan takaa.