— Hyvää huomenta, isoäiti. Mitä sinä luet, isoäiti?
— Luen lapseni hyvin hauskaa kertomusta…
Ja isoäiti ottaa silmälasit päästään selittääkseen tarkemmin.
— Luen, lapsukaiseni, hyvin hauskaa kertomusta eräästä melkein tuntemattomasta merenkulkijasta. Tämä todella urhea mies purjehti maan ympäri pienessä veneessä. Hän tuli hindujen maahan, erääseen kaupunkiin, jossa apinat olivat herroina. Kukaan ei voinut apinoille mitään, sillä ne puhalsivat ruokopillillä vastustajainsa silmille eräänlaisia ryytijauhoja…
— Sepä on hauska kertomus, isoäiti, sinun kertomuksesi on todella hanska… Kuule, isoäiti. Alalaatikko sinun lippaassasi on auki. Unohditko lukita sen, isoäiti?…
— En, lapseni. Isäsi kävi juuri ottamassa siitä muutamia papereita, jotka hän aikoo jättää herra d'Astinille.
— Mitä papereita, isoäiti?
— Luulen että ne olivat muutamia kirjeitä Guadeloupesta… Mutta ne asiat eivät kuulu meille, lapseni. Meneppäs nyt pukeutumaan suurukselle.
Clara lähtee isoäitinsä huoneesta ja nousee portaita kulmat rypyssä.
… Minkätähden herra d'Astinin pitää saada nämä Guadeloupen paperit? hän ajattelee. Ne paperit ovat varmaan setä Joachimin kirjeet… Näiden kirjeiden tulee jäädä perheen haltuun… Miksi herra d'Astin vie ne pois?… Minä en tahdo että ne viedään pois… Viekö hän myös sen kauniin kuvan Lauresta?