—… Kirjeet ovat setä Joachimin kirjoittamia; siis niiden tulisi kuulua meille. Mutta mahdoton on niitä pidättää kun isä kerran jättää ne nyt herra d'Astinille… Koskahan herra d'Astin lähtee?
Paljaat käsivarret ristissä selän takana kiertää hän hitaasti ympäri linnan. Kasvot suuren Clarisse Harlow olkihatun alla omat suunnatut miettivinä maahan. Kaksi kiharaa on eronnut muista riippuen irrallaan.
—… Jospa voisin saada omakseni edes kaksi, kolme setä Joachimin kirjettä. Olisiko kovin väärin ottaa ne tuosta irtonipusta?… Varmaan olisi… Se olisi häpeällistä varkautta… jonka voisin tunnustaa rippi-isälle, kun palaan takaisin kouluun… Vaan voiko tehdä väärin ja saada anteeksi, jos etukäteen lupaa itselleen, tunnustaa rikoksensa perästäpäin?
Hän kulkee vanhaa muuria myöten, joka kokonaan on muratin peitosta, tekee vielä toisen kierroksen ja palaa samaa tietä pinttyneen mielikuvansa ajamana, omantunnontuskien ja kirjeiden anastamishalunsa vaivaamana.
— Clara, huutaa hänelle rouva d'Ellébeuse, mene ottamaan vaippasi. Me lähdemme pienelle ajeluretkelle… Palatessamme voisit vilustua.
Clara liitää ylös portaita. Hän kulkee ohi isänsä huoneen. Ovi sinne on avoinna, paperit ovat yhä siellä pöydällä. Hän epäröi, menee huoneeseen, palaa takaisin, menee uudelleen, sulkee silmänsä ja avaa ne jälleen. Hän on yksin. Äkkiä sieppaa hän umpimähkään pari kirjettä, yhden kummastakin jo järjestetystä mutta vielä sinetöimättömästä pakasta ja pakenee huoneeseensa. Kirjeet kätkee hän nenäliinalippaaseensa. Sitten polvistuu hän ja rukoilee jumalalta anteeksi..
Ajoretki pitkin vuoren rinteitä luikertelevaa tietä on ihastuttava, mutta Clara ei voi siitä nauttia ja iltapäivä on hänestä kauhean pitkä. Vasta kotiin tultua on hänen hiukan parempi olla kun hän vielä on kestänyt neljännestunnin pelkoa ja jännitystä isänsä huoneeseen mentyä.
Hänen mielensä kevenee vihdoin kun herra d'Ellébeuse palaa salonkiin käsissään kymmenkunnan sinetöityä kirjepakkaa ja sanoo:
— Kas tässä, rakas d'Astin. Kirjeenne ovat nyt järjestetyt.
Iltapäivä on pitkä ja yksitoikkoinen. Kuten edellinen ilta on tämäkin täynnä jälkikesän lauhkeutta ja sen hiljaisuutta, joka ulkoa virtaa linnan salonkiin, häiritsevät vain puksipuisten nappulain kopahdukset shakkilautaan.