— Neidin täytyy nousta jo. Kohta soitetaan messuun. Tänään täytyy lähteä hiukan aikasemmin herra d'Astinin takia.
Clara pukeutuu, koettaen unhottaa edellisen illan mieltä järkyttävät vaikutelmat.
— Tahdon palavasti rukoilla jumalaa, hän ajattelee, ja hän on antava minulle anteeksi… Noissa kirjeissä oli kauheita asioita… Kaikkia kohtia en ymmärrä… Tuo nainen ei ollut hänen vaimonsa, mutta hänelle piti syntyä lapsi, ja silloin… Oi jumala, jumala, armahda minua!
Clara menee alakerrokseen. Hän on nukkunut hyvin. Hänen ihonsa on raikas ja tuore väriltään. Rouva d'Ellébeuse ei rakkaan tyttärensä ulkomuodosta huomaa mitään tavatonta, Gertrude tuo virsikirjat ja heti senjälkeen lähdetään kirkkoon.
Herra d'Astin kulkee hitaasti. Joka askeleelta tekee puujalka kaaren ilmassa. Itse hän laskee leikkiä kömpimisestään.
— Ei auta juosta, täytyy vaan ajoissa laittautua matkaan, sanoo sadunkertojakin… Ah, pikku Clarani…
Huolimatta ruumiinviastaan on herra d'Astin hyvin miellyttävä. Harmaan, korkean hatun alta pistää esiin häikäisevän valkoinen kihara, joka korvan luona kiertyy pehmeästi ylöspäin. Hänen kaulansa, jonka ympäri muoto silkkiliina on kierretty kolmeen kertaan, on asennoltaan pysty ja uljas. Ruohonkarvainen kävelytakki sujuu huolellisesti pitkin vartaloa; housut ovat samanväriset ja ainoassa jalassa on kiiltonahkakenkä, jota peittää osaksi vihreä säärystin.
Herra d'Ellébeuse on puettu pitkään, miehustalta tiukkaan takkiin. Hänen käsivarteensa nojaa rouva d'Etanges, joka on puettu harmaaseen norsunluunkarvaisilla pilkuilla siroteltuun pukuun. Valkoisilla hapsilla on musta pitsiliina.
Rouva d'Ellébeusen päässä on riisinoljista tehty, kalpeankeltaisilla ja heleillä nauhoilla, merenruoholla ja perunankukilla [feuillages des eaux et de tubéreuses] koristettu hattu. Hänen pyöreitä hartioitaan verhoo pehmeä pitsihuivi.
Päivä on yhtä leuto ja kirkas kuin eilinenkin; metsä tuntuu olevan sunnuntai-asussa.