Roger oleskelee vain loma-ajat kotonaan. Hän on opiskellut Parisissa lakitiedettä. Hän on miellyttävä nuori mies, jolla on kirjallisia taipumuksia ja ne ne pitävät hänet suurimman osan vuodesta pääkaupungissa.
Clara punastuu huomatessaan hänet. Roger on metsästyspuvussa, hänen pitkähköt ruskeat hiuksensa ovat kammatut jakaukselle ja korvallisilla ne nousevat laineeksi. Profiili on hienopiirteinen. Mustat silmät omat yht'aikaa vilkkaat ja lempeät. Pitkä ja solakka hän on. Kaula, jonka ympäri on kiedottu valkea silkkiliina, kohoo sarjana kapeiden hartioin välistä.
— — Hän on varmaan metsästellyt täälläpäin, koska hän on poikennut
Balansunin kirkkoon, ajattelee Clara itsekseen.
Ulosmennessään kohtaa Roger d'Ellébeusit. Herra d'Ellébeuse sanoo ojentaessaan hänelle kätensä:
— Miten jaksatte, Roger? Mistäpäin tuuli nyt puhaltaa, kun näemme teidät täällä?
— Me ajoimme pari tuntia sitten jänistä, mutta haihduimme jäljiltä. Muuan koiristani eksyi jonnekin Castétis'in puoleen. Toinen pikööreistä lähti sitä etsimään ja toinen odottaa muiden koirien kanssa majatalolla.
Naisetkin tulevat nyt tervehtimään.
— Hyvää huomenta, herra Roger, sanoo rouva d'Ellébeuse. Miten voivat rakkaat vanhempanne? Tyttäreni valittaa että Lia on hänet aivan unhottanut.
— Äitini ei ole jaksanut oikein hyvin viime aikoina. Lia ei voi silloin paljon liikkua kotoa. Nyt on äitini taas tuntuvasti parempi ja toivon että Lia piankin voi tulla teitä tervehtimään.
— Entä te, Roger? kysyy herra d'Ellébeuse. Miksette tule nyt käymään meillä?