— Pian, pian, ystäväiseni… Älkää, enää itkekö. He eivät saa nähdä että olette itkenyt. Olkaa nyt kiltti. Minä pidän teistä.
Clara kastaa pienen nenäliinansa korvoon, päivänpaisteessa kimaltelemaan veteen ja kostuttaa sillä silmäluomiaan. Kas niin, nyt se on ohi.
Yksi ajomiehistä ilmestyy koirien kanssa tielle. Herra d'Ellébeuse ja molemmat toiset tulevat heti jälestä kantaen kahta jänistä, jotka on ammuttu Castélis'n kulmalla.
— Minä ne kellistin! Te ette tullutkaan mukaan, Roger? Se oli jännittävää ajoa.
— Minä?… En, minua hiukan väsytti. Ja sitte on minulla ollut täällä viehättävää seuraa.
— Entä sinä, rakas lapseni?
— Minä… isä kulta, minä olen tyytyväinen…
— Hyvä. Siis lähdemme kotiinpäin.
Ja he painuvat alas peltoaukealle.
Pensaista lentelee säikähtyneinä rastaita. Muuan laskeutuu tielle.