Molemmat ystävättäret menevät ruokasaliin istuutuen toisiaan vastapäätä. Sijoittuessaan paikoilleen, he hymyilevät toinen toiselleen hiukan hämillään, lapselliseen ja tyytyväiseen tapaan tuolla viattomalla, hyvällä, melkein hiukan surumielisellä hymyllä, jolla kaksi pensioonikumppanusta kohtaa toisensa ulkopuolella luostarin.
Clara on pukeutunut täti Aménaïden lahjoittamaan pukuun ja hänen kiharansa valuvat olkapäille kuin vaaleat käpertyneet pyökkilastut. Lia Fauchereuse on ystävätärtään tummempi, hän on solminut hiuksensa päälaelle ja niskassa solmun vasemmalla puolen on musta samettiruusuke. Lialla on mustat, hiukan manteliin vivahtavat silmät kuten veljellään. Hänen nenänsä on hyvin käyrä, suu pieni ja pyöreä. Hän on liljankarvaisessa puvussa, jossa on kaksi leveätä rimssua, alushameet ovat kankeiksi tärkätyt ja housujen lahkeet ulottuvat kenkiin saakka. Pitsikaulus peittää kaulaa ja samaten pitsillä reunustetut hihat ovat niin lyhyet että hänen kapeat, ruskeat käsivartensa jäävät paljaiksi. Ohuet silkkiset puolihansikkaat antavat hänen käsilleen hiukan vanhanjärkevän ulkonäön. Hän hymyilee yhä ystävättärelleen nostaessaan lusikallaan tummanpunaisia vadelmia lautaseltaan.
Rouva d'Ellébeuse menee omaan huoneeseensa. Tytöt syövät ääneti, suuri seinäkello lyö neljä. Silloin tällöin nousee Clara tarjoilemaan vieraalleen. Hän on itse kirjoittanut kaksi pientä ruokalistaa: vadelmia, rypäleitä, omenia, persikoita, suklaahuttua, aprikoosisylttyä, hillottuja pomeransseja, mantelimaitoa. Äkkiä purskahtavat molemmat nauruun; riikinkukko on lentänyt avoimelle ikkunalle ja levittelee siinä itsensä viuhkaksi.
Aterian jälleen Clara ja Lia menevät nurmikolle heittämään rengasta. Kun toinen heittää, odottaa toinen sääri eteenpäin ojennettuna, pää kenossa ja käsivarsi ilmassa siepatakseen renkaan lennosta.
— Mennään, kanakoppiin katsomaan ovatko kanat munineet. Mennäänkö? sanoo Clara äkkiä.
Heinistä löytyy todella kolme lämmintä munaa, ne viedään riemukulussa Gertrudille, joka on iloisesti hämmästyviään. Sitten vaeltelevat ystävättäret käsikkäin puiston varjoisella käytävällä.
— Oletko kuullut jotain Almaïde de Fleureuilistä?
— Oh, Clara kulta, sanoo Lia, tiedätkö Roger näki toissapäivänä vihossani muutamia Almaïden värssyistä.
— Mitä hän sanoi?
— Hän sanoi: nämä omat hyvin kiihkomielisen nuoren tytön sepittämiä.