— Siinä tapauksessa, lapseni, pääsette vapaaksi tänään kaikista koulutöistä. Saatte levätä ja käyttää aikanne niinkuin parhaaksi näette. Tunnemme kaikki teidän ahkeruutenne. Ellette halua mennä vuoteeseen, voitte jäädä opintosaliin, vaikkette rasittaisikaan itseänne työllä. Minä teen teidän tähtenne vielä sen poikkeuksen, että saatte ajankuluksi lukea jotain kertomusta, niinkuin viimeisenä koulupäivänä, ennen lomaa. Menkää, lapseni!
Clara menee opintosaliin, jossa hänen toverinsa jo omat täydessä työssä. Hanhenkynät rapisevat kuorossa täsmällisesti viistoon asetetuilla vihoilla. Tytöt kirjoittavat pää kallella ja kieli pitkällä huulten välissä.
Clara nostaa pulpettinsa kannen ja pitää sitä ylhäällä viivottimen avulla. Kirjojensa alta vetää hän esiin toisen setä Joachimin kirjeistä. Hän kehittää sen auki, kasvot pelosta jäykkinä ja lukee varmaan jo sadannen kerran:
»Yksin jään minä tänne maan päälle hautomaan suruani ja omantunnonvaivaani, koska ei katkeran yksinäisyyteni iloksi jättänyt minulle edes syleilymme kovaonnista hedelmää.»
Ah, tätä kauheata ajatusta, joka jo kolmen päivän ajan on kouristanut hänen aivojaan! Minä olen raskaana, minun täytyy olla raskaana, oli äkkiä kuulunut huuto hänen sisästään kun hän toissapäivänä luki tätä kirjettä… Ja nyt toistaa hän tätä itsepäisesti itselleen… Hän tunsi joitakin hermokipuja ja heti iski tämä mieletön ajatus hänen sekavaan päähänsä: »meidän syleilymme kovaonnista hedelmää.»
Siis syleilyn kautta tulee lapsi maailmaan? hän sanoo itselleen. Syleilemällä oli Laura raukka tullut raskaaksi! Oh, minä onneton, miksi en tiennyt sitä! Mikä rikollinen hulluus minut valtasikaan silloin siellä suletun huvilan luona, kun kiihkeästi painoin Rogerin rintaani vasten!
… Mutta isähän on usein ottanut minut syliinsä?… Totta kyllä, mutta Jumala ei salli kenenkään saada lapsia isänsä kanssa tahi veljiensä kanssa tahi sukulaistensa kanssa… ainoastaan serkkunsa kanssa, koska serkukset voivat keskenään mennä naimisiin?…
* * * * *
Siitä päivästä alkaa Claralle itsehävityksen pitkällinen kuolinkamppaus. Mikään ei voi paljastaa hänelle hänen erehdystään, ei edes varmin kaikista todistuksista. Hänen äitinsä on käynyt häntä tapaamassa, on kysellyt hänen sairaudestaan, mutta turhaan. Clara on ollut kolme päivää kotona, mutta hänen iloisuutensa ei enää palaja. Vieläpä on hän itse pyytänyt saada palata luostariin. Sairaana ja masennuksissaan harhaili hän kotona vinnillä, johon liittyivät hänen lapsuudenleikkinsä valoisat muistot. Hänen isänsä, jolla syvällä mielessään on haudattuna suvun peloittava salaisuus, d'Ellébeuseissä näet on ollut useita mielenvikaisia, koettaa karkoittaa pahan aavistuksen mielestään.
Synkkä lapsi kuihtuu päivä päivältä ja kulkee luostarin käytävissä, mihin hän on palannut kotoaan, laahaten mukanaan kuumettaan ja pelkoaan, joka on niin suuri, ettei hän enää tunne edes hermokipujaan.