Kun hän herää semmoisen yön jälkeen ei hän enää jaksa nousta vuoteestaan. Gertrude tuo hänelle suuruksen huoneeseen. Mutta tunnonvaivojen kiduttama tyttöparka käskee tylyin sanoin hänen mennä pois. Rouva d'Ellébeuse koettaa silloin lempeästi puhellen saada tyttärensä nauttimaan jotain ruokaa. Mutta kaikki yritykset ovat turhat ja äitiraukka menee surun murtamana huoneeseensa ja puhkee itkuun.
VI.
Oli valoisa ja hiljainen maaliskuun aamu kun Clara d'Ellébeuse teki lopun elämästään. Taivas oli läpikuultava kuin helmikiille simpukassa; muutamia kepeitä hattaroita haihtui ja hävisi ikisinertävään avaruuteen. Lukemattomia lintuja lauloi plataanien paljailla oksilla ja oleanteripensaat kukkivat parhaillaan. Kukot kiekuivat taloissa ja toiset vastasivat kaukaa. Pihamaat kiilsivät kasteesta ja keväästä kuului joka puolella ensimäinen epämääräinen kohina, joka nousi oraspeltojen vehreydestä. Siellä täällä puistossa paistoivat magnolian kukkaterät kuin punaiset liekit oksilla. Nurmikolla hohti vuokkoja ja väriseviä lehtiä. Heleänkeltaisia esikkoja, orvokkeja ja leinikkejä koristi pensaspyöryläin pientareita. Etäisyydssä väreilivät Pyrenean vuorten siintävät lumihuiput.
Rouva d'Ellébeuse astui tyttärensä vuoteen ääreen. Clara oli ollut jo muutaman päivän reippaampi ja tänään näytti siltä kuin tahtoisi hän nousta jalkeille.
— Oletko nukkunut, lapseni?
— Tuntuu kuin olisin parempi, äiti kulta.
— Tahdotko lämmintä vettä niin käsken Gertrudin tuoda?
— Tahdon, äiti kulta.
Rouva d'Ellébeuse riensi huoneesta ja heittäytyi, toivosta riemuiten, polvilleen ristiinnaulitun kuvan eteen.
Kun Gertrude oli mennyt, pesi ja kampasi Clara itsensä huolellisesti. Hän suori puupuikon avulla paksut kiharansa. Sitten jakoi hän hiuksensa kahteen yhtä suureen kimppuun, jotka palmikoitsi huolellisesti. Senjälkeen otti hän varovasti nenäliinalippaasta molemmat kirjeet, jotka hän oli taas kätkenyt sinne ja poltti ne kamiinissa seisten koko ajan vieressä. Hetkeksi kiinnitti hän silmänsä setä Joachimin kuvaan seinällä ja laskeutui senjälkeen tuskin kuuluvin askelin kirjastoon. Nurkassa oli kaappi, jossa rouva d'Etanges säilytti kaikkia niitä rohtoja, jotka kuuluvat kotiapteekkiin maalla. Jokaisen pullon tai rasian reunaan oli rouva d'Etangen vanhanaikaisella käsialalla kirjoitettu lääkkeen nimi: Rikkihappoista eetteriä, Opiumia, Arnikaa, j.n.e.