Nuori tyttö vaipuu jälleen ajatuksiin:
Minkähänlainen on Pointe-à-Pîtren kirkkotarha, jossa se toinen Laure ja tämän sulhanen, setä Joachim, lepäävät. Pointe-à-Pitre on minusta samanlainen kuin se puupiirros Perhekuvalehdessä… Siellä kasvaa ryydilletuoksuvia metsiä, joissa neekerit vaeltavat. Minkälainen oli Laure? Varmaankin Korkeakasvuinen. Hän liikkui hitain askelin. Suutelevatko he toisiaan?…
Clara punastuu äkkiä ja karkoittaa luotaan nämä ajatukset. Hän jatkaa matkaansa, pää hiukan eteenpäin kumarassa, kuusitoistavuotiaan viehättävä, hiukan kömpelö sulo kaikissa liikkeissään. Hän palaa kotiin hedelmätarhan kautta ja noustessaan linnan portaita hymyilee hän puutarhurille, joka kädessään kantaa salaatinkupuja.
Isoäiti kirjailee kuvaompeluaan. Isä istuu lähellä piippuaan poltellen. Ja Robinson, perheen koira, nukkuu kiehkurana kiviportaalla, häntä kuonoa vasten.
— Hyvää huomenta, isoäiti! Hyvää huomenta isä- kulta. Ja he suutelevat toisiaan.
— Onnistiko sinua tänään metsässä, isäkulta?
— Onnisti niinkin. Mene ruokahuoneeseen, niin näet. Mutta kiiruhda, sillä herra d’Astin on kohtapuolin täällä.
Gertrude näyttää Claralle parin sieviä peltopyitä, joilla on punaiset jalat ja kiiltävät, ruosteenruskeat ja mustat höyhenet, pehmeitä kuin silkki.
Clara nousee yläkerrokseen pukeutuakseen toiseen pukuun. Hän palmikoi uudelleen paksut, kullankarvaiset hiuksensa, kiertää ja silittää niitä puksipuisen puikon avulla. Hän verhoo viileän ruumiinsa musliinipukuun, joka on täti Aménaïden lahja. Taivaansininen vyö valuu alas hänen korkealta miehustaltaan. Ja aina jalkoihin saakka piirtyy vaatteen alla hänen vartalonsa kuin taiteilijan siveltimen jäleltä. Hopeiset käädyt tavoittelevat hentoja rintoja. Paljaissa käsivarsissa on pienet kuoppaset, jotta näyttävät hymyilevän. Ja suukin hymyilee, alihuuli heleänpunaisena, täyteläisenä, pieni piirtonen keskellä. Ja nenäkin, joka on voimakas ja hienosti muodostunut sekä heikosti kaartuu ylöspäin. Samoin kapea, korkea otsa ja korvat, jotka omat melkein liian pienet ja kätkeytyvät ruuvikiharoitten joukkoon.
Kun hän on palannut muiden joukkoon, sanoo vanha rouva d'Ellébeuse: