Mutta yht'äkkiä hiljaisuus keskeytyi. Eräänä aamuna, päivä jälkeen Hattien poislähdön, kun Lloyd ja Bennett istuivat teetä juomassa lasikuistilla, jonka kaikki ulkoverhot riippuivat alhaalla, näkivät he ällistyksekseen Adlerin tulevan juoksujalkaa taloa kohti, edellään Kamiska, joka haukkui vimmatusti. Adler oli lähtenyt kaupunkiin noutamaan aamulehtiä ja kirjeitä. Hänellä oli sanomalehti avattuna kädessään, ja kohta kun hän huomasi isäntäväkensä, heilutti hän sitä ilmassa ja huusi jotain.
Lloydin sydän löi kovasti. Vain yksi asia koko maailmassa voi saada
Adlerin noin kuohuksiin — se oli tuo englantilainen naparetkikunta;
Adler toi tietoja siitä, lehdessä oli jotain siitä. Duane oli saapunut
navalle, oli itsepäisesti ponnistellut sinne, sillä aikaa kuin Bennett —
»Hän on juuttunut jäihin! Hän istuu kiinni jäissä!» karjui Adler ja tempasi puistonveräjän auki ja oikasi suoraan nurmikentän poikki taloa kohti. »Mitä minä sanoinkaan! Eläköön! Hän istuu kiinni! Senhän tiesin kyllä! Sen olisi joka laivapoika osannut edeltäkäsin sanoa! Duane istuu kiinni jäissä kuin ruuvinaula laudassa Kane-meren toisella puolella. Tässä se on kaikki painettuna, kapteeni voi itse lukea.»
Bennett otti lehden ja luki ääneen, että Duanen »Sadekuovi» oli, seurassaan hiililaiva, jonka piti tulla mukaan Kane-meren etelärajalle, saapunut Smithin-salmeen viimeistään kesäkuussa. Mutta, kuten oli peljättykin, oli kevät sinä vuonna perin myöhäinen noilla pohjan perillä. Suunnattomat jääjoukot, joista valaanpyyntilaivat jo olivat tietäneet kertoa, makasivat vielä liikkumattomina ja sulkivat kapean väylän, niin että kesäkuun viimeisenä päivänä oli »Sadekuovilta» matka päättynyt. Miehistö oli yrittänyt raivata sille tietä särkemällä jäätä edestä satunnaisia avantopaikkoja seuraten, mutta ainoana tuloksena oli ollut, että jäät sulkivat laivan takaakin päin, niin että se juuttui tykkänään kiinni. Ei siis ollut toiveita, että se voisi päästä irralleen ennenkuin vasta seuraavana kesänä. Hiililaiva, joka oli välttynyt jäiltä, oli palannut Tasiusakiin tuoden tiedon onnettomuudesta.
»Sellainen alotteleva laivapoika! Mokomakin professori!» huusi Adler sanomattoman ylenkatseellisesti. »Siellä hän nyt makailee Smithin-salmessa ja odottelee avointa vettä, kun 'Freja' aikoinaan pääsi talvehtimaan 82 asteella asti. No, me olemme hänestä rauhassa ensi vuoteen saakka, se ainakin on hyvä!»
Murkinoituaan Bennett ja Lloyd sulkeutuivat Bennettin työhuoneeseen ja työskentelivät liki kolme tuntia edellisenä päivänä alottamansa työn kimpussa, jona oli taulukko jäämeren lämpömääristä eri syvissä luotauskohdissa. Kynän rapina vuorotteli Bennettin sanelun kanssa:
»Elokuun 15 p:nä — 2,000 metrin eli 1,093 sylen syvyydellä — minus 66°
Cels. eli 30,81 Fahr.»
»Fahrenheitiä», toisti Lloyd.
»Elokuun 16 p:nä — 1,600 metrin eli 874 sylen syvyydellä —»
»Kahdeksansadan neljänkahdeksatta sylen», toisti Lloyd, kun Bennett taukosi sanelemasta.