Bennett seisoi ja mietiskeli kotvan, sitten hän kääntyi toisia kohti:
»Eteenpäin joka mies!»
»Mitä, mitä — —» alotti Mc Pherson. Hän oli jäänyt istumaan maaperään ja katseli kauhistunein, tuijottavin silmin miehestä mieheen. Jotkut alkoivat laahustaa eteenpäin.
»Odottakaa, odottakaa minua», parkasi vaivainen mies, »minä — minä jaksan hyvinkin kulkea mukana — minä —• hän kohottautui polvilleen, koetteli reuhtoa itseään pystyyn ja kellistyi jäälle.
»Matkaan!»
»Mutta — mutta — oo, kapteeni, ettehän tahtone jättää minua tänne!»
»Matkaan!»
»Me kaksi olemme olleet yksissä koko matkan ajan, kapteeni», sanoi muuan miehistä ja kohotti Bennettille lakkiaan. »Minä jään sitten yhtä hyvin tänne hänen kanssaan, sillä lopussa olen itsekin.»
Eräs toinen yhtyi säveleeseen: »Ja minä jään myöskin, en voi jättää häntä tuolla tapaa jälelle, se on liiaksi armotonta.»
Hetkisen seisoivat kaikki hiljaa. Nekin, jotka jo olivat lähteneet liikkeelle, pysähtyivät. Kaikki näyttivät tuiki päättämättömiltä.