»Richardille», sanoi Blix.
»Sikaariksi minulle», sanoi Condy.
»Te saitte minut antamaan hänelle puoli dollaria. Se oli vähin minkä saatoin antaa, sanoitte te — aateluus velvoittaa.»
»No, siinä sen nyt itse näette; minä en voi antaa hänelle vain 10 centtiä. Minä sanon vain, että me olemme puhtaaksi kynityt täksi päiväksi.»
He lähtivät menemään, ei samaa tietä, vaan yli törmien ja sitten suoraan poikki avonaisen, viheriän niityn, joka komeili sinisine kurjenmiekkoineen, valkoisine heliotrooppeineen, keltaisine unikkoineen ja orvokkeineen siellä täällä. Sitten tulivat he eräälle kenttävallitielle, joka oli punainen ja tasainen kuin kamarin lattia. Ja eräässä kulmassa, jossa tie teki jyrkän käänteen kohti kaupunkia, pysähtyivät he hetkiseksi ja katselivat taakseen ihanata näköalaa, valtamerta, puolikuunmuotoista maisemaa ja sitten etualalla aaltoilevia vuoria, jotka ulottuivat alas rantaan ja olivat aivan täpö täynnä metsäkukkia.
Neljännestunnin kuluttua olivat he golfradalla.
»Me menemme suoraan yli», sanoi Condy, »ja otamme ensimäisen raitiovaunun toisella puolen.»
He menivät tieltä ja oikaisivat suoraan yli radan, Condy piippu suussa. Mutta samassa kun he kulkivat ohi pitkän eucalyptuspuu-rivin sen paikan läheisyydessä, mistä pallopeli aletaan, kuulivat he äkkiä varoitushuudon:
»Pitäkää varanne siellä!»
Condy ja Blix katsoivat äkkiä ylös, ja siellä eräässä ryhmässä, ei kymmentä kyynärää heistä, näkivät he nuoren Sargeantin ja hänen sisarensa ja pari muuta heidän piiriinsä kuuluvaa nuorta naista sekä Jack Carterin puettuina homespuniin ja polvihousuihin, lyhyihin soreihin golfnuttuihin ja skotlantilaisiin kauluksiin, täydessä touhussa lyöntinuijineen.