Kertomuksessa Juken ihmeellisestä ratsastuksesta oli muuan kohta, jonka havaitsemisesta Condy ylpeili. Hänen tietääkseen ei kukaan arvostelija ollut siitä huomauttanut. Se oli se kohta, jossa Jukes kertoo elävien kuolleiden kylän luona olevasta väijymäpaikasta, ja huomauttaa että ympäröivien hiekkakasojen kaltevuudella oli »45 asteen kulma». Jukes oli insinööri, ja Condysta oli oikea realismin loistonäyte kertoa vuorten kaltevuudesta tätä teknillistä sanontatapaa käyttäen. Hän aikoi ensin huomauttaa Travikselle, kuinka erinomainen kohta se oli, mutta hän muutti lukiessaan äkkiä mieltä. Hän tahtoi nähdä, huomaisiko Travis sen itse. Se olisi voimakoe hänen huomiokyvystään, sanoi hän itselleen; melkein hieman suunnaton, kun ottaa huomioon, että ponsi oli niin harkittu ja taitavankin lukijan ohi helposti luiskahtava. Hän luki pysähtymättä edelleen, mutta kiihtyvällä jännityksellä sitä mukaa kun hän läheni ratkaisevaa lausetta. Se tuli, ja hän luki sen panematta siihen erityistä painoa, niin, pikemminkin melkein huolimattomasti kiirehtien pelkästä pelosta, että hän muuten auttaisi häntä. Mutta kun hän jatkoi edelleen, keskeytti Travis hänet, ja hänen pienet silmänsä säkenöivät innosta ja tarkkaavaisuudesta.
»Aivan niinkuin joku insinööri olisi sen kuvannut. Se on todellakin hyvä!»
»Hallelujah!» lauloi Condy ja hyväili haltioissaan kirjaa. »Te olette ainoa laatuanne, Travis!»
»Mitä te oikein tarkoitatte!» kysyi Travis hämmästyneenä.
»En mitään, en ikinä mitään. Se on vain luonnonhistoriallinen merkillisyys.» Ja antamatta muuta selitystä luki hän kertomuksen loppuun. Sitten sytytti hän uuden savukkeen ja kaatoi itselleen vielä kupin teetä, ja luki hänelle »Imrin kotiintulon» ja »Krisjna Mulvaneyn ihmiseksi tulemisen». Pienen englantilaisen seurakunta voitti tytössä äkkiä haltioituneen tunnustajan, ja Condy nautti voittoisan apostolin iloa aukaistessaan tämän tähän asti tuntemattoman runouden maailman hänen herkälle sielulleen.
»Hän osaa!» huudahti Travis. »Se on jotakin parempaa kuin Maria Corelli ja herttuatar.»
»Ja ajatelkaahan kuinka paljon hyvää teillä on tallella! Te ette ole lukenut mitään häneltä varemmin?»
»En palastakaan. Minä en ole lukenut muita novelleja kuin niitä, joita luemme opistossa.»
»Nyt minä olen saanut siitä kyliäni!» mumisi Condy.
Hänen mielialansa oli ollut yhäti nousemassa elämyksen jälkeen hylkeenpyytäjälaivalla. Sataman hilpeä elämä, hänen iloiset mietteensä siitä, miten hän kehittäisi perämiehen kertomusta, kiinalaiskaupunki, heidän aamiaisensa viehättävä harvinaisuus tässä kiinalaisravintolassa, säteilevä sää, ja sitten lopulta hänen ilonsa huomatessaan, kuinka hyvin Travis ymmärsi hänen ihailemaansa ja rakastamaansa Kiplingiä, kaikki tämä oli saanut hänet lehahtamaan.