»Loistavan ohjelmamme seuraava numero», julisti hän, »on oleva Banjosefine obligato a-sieas-duurissa, mainion impressaarion Conde Tin-pani Riversin esittämänä tätä tilaisuutta varten erityisen sopimuksen nojalla, pan-helleniläisen tanssin kera, jonka esittää eriskummallinen lapsi miss Travis Bessemer, myöskin tunnette »Baby Bessien» nimellä.»
»Ettehän vain aio soittaa banjoa täällä?» sanoi Travis, kun Condy alkoi avata käärettä.
»Hiljaa parvekkeella!» huusi Condy ja ryhtyi panemaan soittokonetta sopeihin. Sitten jäljitteli hän markkinailveilijäin ammattimaisen yksitoikkoista kiirettä: Hyvät — naiset — ja — herrat. Teidän — suosiollisella — luvallanne — olen — esittävä — uuden — ja väärentämättömän — aito — Caroline-laulun», ja yhteen menoon jatkoi hän hyrräävän hengästyneesti myötäillen:
»Käytökseltään tyttöni mun on hieno, väri heljä on ja nenän käyrä vieno.»
Hän ei laulanut äänekkäästi, ja tuskinpa banjon hyrinä ja surina kuului kauemmaksi kuin lähimpään huoneeseen; eikähän siellä ketään ollutkaan, ja kun hän jatkoi, alkoi myöskin Travis hyräillä tekstiä. Silloin Condy äkkiä taukosi, pani koneen ylenmäärin varovasti polvilleen ja sanoi painolla:
»Travis, te olette suloinen ja rakastettava tyttö, ja mitä teiltä mahdollisesti kauneuteen nähden puuttuu, sen korvaa lämpöinen sydämenne. Enkä minä myöskään epäile, että te olette vanhalle isällenne hyvä; mutta — te — ette — osaa — laulaa.»
Travis suuttui tästä avomielisestä lausunnosta, suuttui sitäkin enemmän, koska hän tiesi, että Condy oli oikeassa. Hänen oli ollut mahdoton laulaa enemmän kuin 5—6 tahtia eksymättä yhtä moneen sävellajiin. Hänen äänensä ei itsessään ollut huono, mutta kun hän uhalla jatkoi laulamistaan, taivutti Condy päänsä taapäin ja päästi pitkäveteisen surkean koiranulvonnan.
»Niin — niin — niin!» huusi hän ja tempasi banjon Condyn polvilta. »Ellen osaa laulaa, niin osaan ainakin soittaa paljon paremmin kuin vissit henkilöt, jotka kuvittelevat osaavansa kaikkea.»
»Niin, nuottien mukaan!» härnäsi Condy, kun Travis soitti varsin vaikean kappaleen. »Niinkuin kone — niinkuin ensiluokkainen soittolaatikko.»
»Hiljaa parvekkeella!» vastasi hän keskeyttämättä soittoaan. Sitten lopetti hän komealla toitotuksella ja kääntyi voitonriemuisena Condyyn päin. Tämä istui kuin syvään uneen vaipuneena. »Brrr-rr», kuorsasi hän.