»Ja kerranpa unssin[1] ma näin, juoks peto tuo yrmyssä päin, ja silläpä, nää, kuin kissalla pää. Nelijalkainen unssi, mi juoks, — kas, se juoks, nelijalkainen unssi, mi juoks.
Niin pientäpä nimi on tuo, mut joutuisitpa sen luo, peto painoltaan sata puntaa on vaan, ja niin ilkeän sukkela myös ja niin ilkeän sukkela myös.»
[1] Ounce, vanha lääkepaino, unssi. Merkitsee myös pantteri.
»Bravo! Bravo!» huusi Travis ja koputti pöytään.
»Kuule! Kuule! — Ei ketään Brutusta, ei ketään.»
Condy istahti pöydälle ja roikotti sääriään. Mutta seuraavan kahden minuutin kuluessa heidän syödessään jälellä olevaa juustoa katosi äkkiä hänen hyvätuulisuutensa. Hän huokasi ja hautasi synkkänä kädet taskuihin.
»Enemmänkö juustoa?» kysyi Travis.
Hän pudisti päätään ja rypisti otsaansa. »Elkää puhuko minulle juustosta!»
»Miten on laitanne, Condy? Voitteko pahoin?» kysyi Travis huolestuneena.
Hän ei tahtonut ensin sanoa sanaakaan; kaikkeen mitä Travis kysyi vastasi hän vain sulkemalla silmänsä ja panemalla päänsä taapäin samalla merkitsevästi nyökäyttäen.