»Meillä ei koskaan ole ollut parempaa. Hyvästi, Blix.» Condy meni klubiinsa. Kello oli kuuden paikoilla. Hän ojensi vartialle hattunsa ja kysyi oliko jollakin ollut hänelle asiaa. Kyllä, hra Sargeant oli ollut siellä pari minuuttia sitten ja olisi halunnut puhua hänen kanssaan.
Edellisenä lauantaina olivat Condy ja Tracy Sargeant sopineet syövänsä iltasta yhdessä ja sen jälkeen mahdollisesti menevänsä teatteriin. Kun Condy nyt näki Sargeantin istuvan salissa pyöreän pöydän ääressä syventyneenä Gil Blasiin, ilostui hän siitä, ettei kumpikaan ollut seuranpettäjä.
Sargeant otti hänet ylen sydämellisesti vastaan ja ehdotti, että he joisivat jotakin. Sargeant oli iloinen, hyvin kasvatettu ja kaunis kolmenkymmenen paikoilla oleva veitikka. Vain silmien alla olevat pienet pussit ja ohimoilla heikosti kohoutuvat suonet juorusivat, ettei hän arvatenkaan viettänyt aivan mallikelpoista elämää. Hän käytti vielä surupukua isänsä äkillisen kuoleman johdosta, joka oli tuottanut hänelle kuukautisen koron, viisi kertaa niin suuren kuin Condyn palkka. Kun he istuivat pöydässä, ehdotti Sargeant, että he menisivät teatteriin.
»En voi tulla; minulla on työtä tänä iltana», vakuutti Condy. .
Kun he päivällisen jälkeen istuivat kahvia juoden ja sikaareja poltellen salissa erään ikkunan luona, tuli palvelija ja kosketti Condyn käsivarteen.
»Herra Echert ja herra Hendrich ja herra George Hands ja joitakuita muita herroja on pelisalissa ja he haluavat puhutella teitä ja herra Sargeantia.»
»Ah», sanoi herra Sargeant, »en tiennyt heidän olevan täällä. He ovat varmasti järjestäneet pienen pelierän. Menemmekö ottamaan siihen osaa, Condy?»
Condy muisti, että hän oli aivan rahaton.
»Minulla on Matti taskussa, Tracy», selitti hän silmiään räpäyttämättä.
Sargeant ja hän olivat hyviä tuttuja.
»Ei, minä en ota osaa peliin, mutta minä tulen hetkiseksi katsomaan.»