He menivät pelisaliin, jossa ilma oli paksuna kirvelevästä sikaarihaiusta, ja vain kahisevat jettonit katkaisivat hiljaisuuden. He pelasivat pokeria. Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin istui Condykin pelaamassa. Sargeant oli lainannut hänelle tarvittavat rahat.
Condy, joka muuten oli niin puhelias ja levoton, oli nyt äkkiä ikäänkuin kovettunut ja jähmettynyt. Hän istui siinä tuolillaan, taipumattoman äänettömänä, melkeinpä karskina. Hän oli aina herkkä kiihoittumaan, ja nyt olivat kaikki hänen sielunkykynsä äärimmilleen jännitetyt. Hänen hermonsa olivat kuin harpunkielet, kierretyt ja jännitetyt niin lujalle, että ne ehkä saattoivat murtua, vaan eivät väristä. Veri poistui hänen poskiltaan, hänen huulensa kävivät kuiviksi. Kirjoitus, joka hänen piti kirjoittaa, hänen lupauksensa Blixille, koko tuo hauska ja onnellinen päivä, käsitys ajasta ja paikasta, kaikki haipui tuon pirullisen, hillittömän kiihkon tieltä, joka yhdellä otteella oli saanut hänet valtaansa ja nyt ruoski ja kannusti häntä eteenpäin ja yhä vain eteenpäin yltyvässä kiihoituksessa. Hänen maailmansa supistui viheriällä veralla päällystettyyn pyöreään pöytään, muutamaan pinkkaan kolmivärisiä pelirahoja ja viiteen alati vaihtuvaan korttiin, jotka tulivat ja menivät ja tulivat taas hänen väsyneiden silmiensä eteen, niinkuin vaihtuvat väri- ja kuvasikermät kuvakiikarissa. Kello löi yksitoista, kaksitoista, yksi, kaksi, kolme, neljä. Yhä vain ajoi intohimo häntä niinkuin painajainen, se piti vallassaan hänen rasittuneen ruumiinsa ja kiihoitti hänen peräti kidutettuja aivojaan.
Vihdoinkin kello puoli viisi, jolloin Condy oli täsmälleen siinä mistä hän oli alkanut, t.s. kun hän ei ollut menettänyt eikä voittanut mitään, päätettiin yksimielisesti lopettaa, ja pelaajat lähtivät pois. Condy kulki jalkaisin kotiin hotelliin, jossa hän äitineen asui, ja hän meni levolle juuri kun ensimmäiset maitorattaat näyttäytyivät ja sanomalehtipojat tulivat aamulehtineen kadulle ja tarjosivat niitä huutaen kaupaksi.
Kun hänen rasittuneet silmänsä vihdoinkin sulkeutuivat, alkoi lopen väsyneiden aivojen kummallinen pikamaalaus verkkokalvolle. Pikaisessa järjestyksessä pyörivät päivän kuvat hänen sulkeutuneiden silmiensä mykiöiden läpi. Condy näki taas kuin välähdyksessä kadun ja Blixin seisovan siellä odottamassa raitiotievaunua. Sitten seurasi sataman hilpeä ja raikas touhu, vanha perämies kajuutassaan hylkeenpyytäjälaivalla, kiinalaiskaupunki ja siellä eräässä rautakalterissa loistava heleänpunainen silkkiruusuke, kullattu seinäsola, vilahdus viheriäisellä plazalla olevasta Stevensonin laivasta, Blix, joka soitti banjoa, ihmistyhjä kiinalainen teetalo, jossa vallitsi viehättävä, taiteellinen hämminki; sitten taas Blix, joka käänsi niskansa hänelle, että hän sitoisi hänen harsonsa, jota hän valkoisiin glacehansikkaihin puettujen sormiensa päillä piteli; ja sitten taas vielä kerran Blix, käyden hänen rinnallaan, pukevassa mustassa hameessaan, pyöreässä pienessä turbaanihatussa, keltaisine hiuksineen ja tummine, pienine, vilkkaine silmineen.
Sitten muisti hän äkkiä lupauksen, jonka hän oli antanut tytölle, että hän olisi sinä iltana pelaamatta. Hän tunsi itsensä aivan masentuneeksi; tämä muisto ahdisti häntä ja kiusasi häntä. Hän ponnisti vastaan, vaan ei voinut muuta kuin halveksia itseään. Olihan hän rikkonut saman hänelle antamansa lupauksen ennenkin — ennen tuota päivää, jolloin he kävivät kiinalaisessa ravintolassa — tuntematta mitään tuskaa tuottavaa katumusta. Olivatko he sittenkin tulleet lähemmäksi toisiaan? Sitä ei uskoisi; olivathan he niin nykyisin sanoneet hyvästi »tyhmyyksille».
»Se ei ole koskaan ennen minua kiusannut», muniisi Condy kääntäen pielusta, »se ei ole koskaan ennen minua kiusannut. Minkätähden se minusta nyt tuntuu niin pahalta. Se kiusaa minua hornan tavalla. Mutta hän käsitti tuon ’45 asteen kulman»’.
V.
Condy oli jäänyt viikkotyössään jälkeen. Tiistai-aamuna hänet päänalunen petti, ja hänen täytyi mennä sanomalehtitoimistoon, sillä hänellä ei ollut sentiäkään taskussa. Hän tuli liian myöhään ja tapasi latojat hurjan käsikirjoitusnälkäisinä. Toimittaja kysyi heti oliko kirjoitus hylkeenpyytäjästä valmis, ja Condyn täytyi luvata valmistaa se puolessa tunnissa. Niin nopeasti ei hän voinut suorittaa omaa aatettaan, hänen täytyi sentähden kyhätä se kokoon pörssi-ilmoituksista. Hänen pääasiallisesti suorastaan toisen kädestä lähtenyt kuvauksensa laivasta ja selontekonsa sen matkasta oli aivan yksinkertaisesti vain palstan täytettä. Siinä ei ollut selväpiirteisyyttä eikä pontta. Kuvitusta ei siinä myöskään ollut. Kirjoitus oli lyhyesti sanoen epäonnistunut.
Parin päivän kuluttua hankki Condy kuitenkin itselleen hyvitystä tunteellisen näyttelijättären sukkelalla haastattelulla ja arvokkaalla tutkimuksella »Japanin teollisuuden renessanssista» — joka perustui tietosanakirjaan ja Lafcadio Hearnin tunnin kestävään tarkastukseen.
Mutta uudelleen ja uudelleen palasivat hänen ajatuksensa sukeltajajuttuun, ja torstai-iltana, kun hän oli syönyt, meni hän klubiin ja kätkeytyi kirjaston nurkkapulpetin ääreen, jossa hän innostuksen puuskassa kirjoitti sen parilla tuhannella sanalla. Saadakseen oikein kiinni »teknillisistä erityiskohdista», joihin hän pani niin suurta painoa, turvautui hän taas käsikirjoihin ja käytti koko joukon erikoisia käänteitä ja kummallisia sanontatapoja. Hän oli niin ylpeä tuloksesta, ettei hän mitenkään voinut odottaa kunnes novelli olisi painettu; hänen täytyi heti nähdä mitenkä se vaikutti; hänen oli saatava kiitosta ja kehoitusta aivan heti. Hän ajatteli Blixiä.