»Hän keksi painopisteen Morrowbie Juken hietasärkkäkuvauksessa», sanoi hän itsekseen, ja minuuttia myöhemmin oli hän päättänyt mennä tytön luokse seuraavana iltana lukemaan kirjoittamansa.
Se oli torstai. Koko viikon oli Blix pysytellyt rauhassa ja ollut kotona joka ilta; viimeisten kahden vuoden kuluessa oli hänelle näin sattunut ensimmäisen kerran, joka aamu oli hän auttanut Victorinea aamuaskareissa, koonnut vuoteet ja pyyhkinyt pölyt; hän oli tehnyt kauppaa teurastajan rengin ja myymäläpalvelijan kanssa keittiöt ovella ja tinkinyt vihannesten hinnasta kohteliaasti hymyilevien kiinalaisten kanssa. Hän oli niin selvillä taloudesta kuin viidestä sormestaan ja piteli kaiken johdon käsissään. Kun Laurie Flagg keskiviikko-iltana tuli tiedustamaan hänen vointiaan ja valitti hänen äkillistä katoamistaan, tapasi hän hänen pareillaan panemassa uudinta ruokasaliin.
Mutta iltapäivät ja illat olivat Blixillä kokonaan vapaasti käytettävinään. Nämä tunnit, jotka ennen olivat kuluneet kaikellaisiin seurusteluvelvollisuuksiin ja huveihin, tuntuivat hänestä riippumattomuusjulistuksensa jälkeisenä viikkona jotakuinkin pitkiltä. Mutta keskiviikkoiltapäivänä oli kaunis ja lämmin ilma, ja hän meni puistoon »Kadetin» kanssa. Aivan odottamatta joutui hän äkkiarvaamatta pienen japanilaisen teetalon edustalle, tai oikeammin pieneen japanilaiseen puutarhalaitokseen pelkkine leikkikalutaloineen ja huvihuoneineen, jossa viidellä sentillä saattoi saada teetä ohukaisten hedelmävohvelien kera. Blix ja Detti menivät sisälle. Siellä ei ollut vieraita, oli vain pieni japanilainen tarjoilijatyttö. Detti oli seikkailun vuoksi seitsemännessä taivaassa ja Blix vietti mitä miellyttävimmin puoli-tuntisen nauttimalla japanilaista teetä ja murentamalla vohvelia karpeille ja kultakaloille, joita oli aivan heidän pöytänsä vieressä olevassa lammikossa. Muuan kiinalainen, näköään kauppapalvelija tai jotain sen tapaista, tuli kiinalaisen naisen seurassa ja asettui erään pöydän ääreen. Kun nuori japanitar tuli kysymään mitä he halusivat, kuuli Blix miehen sanovan englannin kielellä:
»Anna teetä hänelle, nainen.»
»Hänen täytyy puhua englanninkieltä», kuiskasi Blix Detille, »eikö ole suurenmoista! Huomasitko sitä?»
Kotimatkalla mietiskeli Blix, kuinka hän saisi illan kulumaan. Oikeastaan olisi hänen pitänyt olla teatterissa muutamain muiden nuorten kanssa, joiden joukossa oli myös Jack Carter. Silloin tuli hän äkkiä ajatelleeksi kertomuksia »Morrowbie Jukes», »Imrin kotiintulo» ja »Krisjna Mulvaney». Sen sijaan että olisi lähtenyt suoraan kotiin ajoi hän kaupungille ja tuli liian myöhään kotiin illalliselle, mutta mukanaan oli hänellä Kiplingin »Suorat kertomukset» ja »Monenlaisia päähänpistoja».
Lähemmä yhdeksän soitettiin ovikelloa. Blix oli paraillaan Suddhoosin talossa, jossa hän istui yläkerran huoneessa ja värisi kaivertajan noitakeinojen aiheuttamasta miellyttävästä kauhusta. Kun ovikello soi, hypähti hän ylös ja katsoi ympärilleen. Condy Rivers se ei ollut, sen hän kuuli. Keskiviikko-ilta, — niin, sitten se kai kaiken mahdollisuuden nimessä oli Frank Catlin, joka tuli käynnille. Hän oli kaunis näyte piirin nuorista miehistä, jonkinlainen hillitty Jack Carter; hän tapasi käydä joka neljästoista päivä. Hän tekisi epäilemättä hämäriä viittauksia viime aikoina viettämästään irstailevasta elämästä ja kertoisi nauttineensa bromkaliumia. Hän lavertelisi, olisi tuttavallinen ja mainitsisi häntä etunimeltä niin usein kuin uskaltaisi, puhuisi lauantaisesta kotiljongista ja tekisi voitavansa saadakseen hänet nauramaan Jack Carterin epäraittiudelle. Blix tunsi tyypin. Catlin oli vastaleivottu ylioppilas; mutta toiset nuoret tytöt, niin vieläpä 25—26 vuoden ikäiset naisetkin kehoittivat ja hemmottelivat näitä nuoria veitikoita; sellainen puute oli oikeista aikamiehistä.
»Minä en ole kotona, Victorine», sanoi Blix palvelijattarelle, joka hänen onnistui pysäyttää eteisessä. Ellei se ollut Frank Catlin, niin oli se joku muu pitkä poika samaa lajia. Blix meni takaisin Suddhoosin taloon, rouva Hawksbien ja Mulvaneyn luo mielihyvästä keveästi väristen.
»On vain yksi asia, josta olen pahoillani», sanoi hän Condy Riversille, kun tämä tuli perjantai-iltana, »ja se on se, etten ennemmin ole päässyt näiden perille.» Sitten piti hän äkkiä kättään silmien edessä, niinkuin olisi ollut voimakkaan valon sokaisema, ja käänsi päänsä pois.
»Mikä nyt? Mikä teitä vaivaa?» kysyi Condy.