»Siellä ei kukaan minua odota, luulinhan että tulisin sairaaksi; soitin siis sinne, ja he sanoivat, ettei se tee mitään; he saattoivat hyvin selviytyä ilman minua. Minulla on yksitoista dollaria taskussa ja meillä on kolme säteilevän ihanaa vapaapäivää käytettävänämme: lauantai, sunnuntai ja maanantai! Mitä me teemme? Mitä meidän on tehtävä tullaksemme pelastetuiksi? Meidän avioliittosuunnitelmamme ei ole toteutettavissa ennen maanantaita. Sinne on vielä pitkälti. Teemmekö retken kiinalaiskaupunkiin, ravintolaan vai satamaanko uudestaan? Voimme ehkä saada perämiehen kutsumaan meidät aamiaiselle hylkeenpyytäjälaivaan. Tai» — Condy huomasi erään kalakauppiaan, joka juuri pyörähti kulmasta vaunuineen — »voimmehan mennä kalastamaan.»
»Niin, simpukoita esimerkiksi.»
Mutta Condy jatkoi: »Lähtekäämme kalastamaan, Blix.»
»Minne?»
»En tiedä. Missä muut ihmiset täällä ympäristöllä kalastavat. Ainakin sinne, missä on vettä.»
»Onko mahdollista?» kysyi Blix mitä suurimmalla kummastuksella. »Minä olen aina luullut, että te kalastatte takapihalla tai mahdollisesti arkihuoneessa.»
»Olkaa nyt kiltti!» sanoi Condy. »Te nyt sitten aina pilailette. Malttakaas kun mietin — malttakaas…» Hän rypisti otsaansa ja pyyhkäsi hiuksensa ylös. Sitten löi hän polveensa.
»Tulkaa nyt!» huudahti hän. »Nyt sen keksin!» Hän oli jo puolivälissä portaita, kun Blix kutsui hänet takaisin.
»Jättäkää se minun huolekseni», pyysi Condy hartaasti. »Luottakaa vain minuun — tai eikö teitä haluta?» kysyi hän loukkaantuneena.
»Haluta! — Kyllä, sen taivas tietäköön. Mutta —»