»Hyvä, tulkaa sitten!»
He nousivat kaupungin alapäähän menevään raitiovaunuun.
»Minulla on pari haljennutta merenruoko-ongenvapaa», selitti Condy, sillävälin kun he pikajunan nopeudella luisuivat alas jyrkkää Washington-Streetiâ. »Siitä on monta vuotta kun niitä viimeksi käytin — siihen aikaan me vielä asuimme idässä. Mutta se on käsin tehtyä työtä, ensiluokkaista. Muut osat vehkeistä puuttuvat, mutta sitä parempi. Varustusten tulee olla sitä mukaa kuin kalastammekin.»
»Kuinka niin?»
»En itsekään vielä tiedä, mutta pian minä sen selville saan.»
Hän vei hänet Market-Streetin varrella olevaan kaupungin hienoimpaan urheilutarpeiden kauppaan. Siellä oli kokonainen maailma sellaisenaan täynnä kiusauksia, joita oli mahdoton vastustaa. Pitkiä rivejä metsästyskiväärejä, joiden kaksoispiiput muistuttivat urkujenpiippuja; suuria nippuja ongenvapoja, forellia ja lohia ja ahvenia varten; kiukkuisia eri kaliberia olevia revolvereja aina Arizona-ratsuväen 44 millimetrin miehentappajiin; metsästyspuukkoja ja tikareja ja miekkasimia, solevia kuin teräsruoskat; Winchester-kiväärit seisoivat kärsivällisesti riveissä kaapeissaan ja odottivat puolitorkuksissa vissiä komentohuutoa; niillä oli karski vastauksensa valmiina. Siellä oli parvittain kummallisia kaikenvärisiä ja -vivahteisia kärpäsiä, ruskeita, harmaita ja mustia, harmaanruskeita, harmaanmustia, joissa siellä täällä oli loistavan punainen täplä; teloja siimoineen, sormenpaksuisiksi punottuja sätkyttelevän kampelan vedestä vetämistä varten tai vaaleanviheriöitä hämähäkin verkkoja, jonka hyvin kasvanut rautakala helposti voisi repiä. Koukkuja, taljoja, painoja, kielukkeita, tuulaimia, panoksia, kranaatteja, kaikkia urheilijaa houkuttelevia tavaroita, jotka tuovat mieleen yksinäiset kalliotörmät, hirven vesipaikat suolakorvessa, tunturivedet ja pienen peltopyyn maat ja autiot suot, joissa vain siellä täällä vilisee puro tai vilahtaa lammikko kylmänä harmaata syystaivasta vasten.
Muuan kauppa-apulainen tuli heidän luokseen, ja Condy ilmoitti mitä hän halusi.
»Minä aion lähteä kalalle — me aiomme lähteä kalalle. Pitäisi olla sellainen paikka, johon voisimme lähteä ja palata takaisin samana päivänä, ja jossa on kunnollisesti täysin kasvaneita kaloja — ei poikasia.»
Nyt seurasi viehättävä puolituntinen; rakastettavampaa kauppa-apulaista ei ole koskaan ollut olemassa. Oli aivan kuin hänen elämänsä ainoana päämääränä olisi ollut, että Condy ja Blix pääsisivät kalastamaan ja saisivat hyvän saaliin. Kansa sai odottaa hänen aprikoidessaan, tehdessään ehdotuksia, antaessaan hyviä neuvoja ja pohtiessaan mahdollisuuksia. Hän sanoi heille minne heidän oli ohjattava tiensä, millä junalla heidän piti palata kotiin ja kenen puoleen heidän oli käännyttävä siellä. He eivät voineet päästä matkaan ennenkun maanantaiaamuna, mutta he olisivat taas takaisin ennen tuota kohtalokasta klo 7 ip.
»Kysykää vain herra Richardsonia», sanoi kauppa-apulainen, »minä annan teille korttini. Hän saa teidät kyllä sijoitetuksi. Saattaa käydä niin, että siitä paikasta, joka tänään on A numero 1, ei huomenna voi ottaa ainoatakaan kalaa.»