Condy antoi Blixille sysäyksen, kun heidän opastajansa meni noutamaan käyntikorttinsa.
»Kuulitteko te?» kuiskasi hän. »Ei sanota pyydystää kalaa, vaan ottaa se; se on teknillinen sanonta.»
Sitten ostivat he vehkeensä: pari halpaa telaa ja siimoja kielukkeineen ja kohoineen, valikoiman kärpäsiä rakastettavan kauppa-apulaisen neuvon mukaan ja pienen, sievän vihreäksi maalatun tinalaatikon, jonka kannessa oli oivallinen kullattu nieriäinen, suolattuja peltovariksia sisältävän kulhon lisäksi, joita kärpästen ohella oli käytettävä varasyöttinä. Peltovarikset piti Blixin ostaa asuntonsa lähellä olevasta pienestä kalakellarista.
»Mutta», sanoi kauppa-apulainen, »teillä pitää olla lupa kalastaa siinä järvessä. Oletteko te suhteissa vesitoimistoihin? Teillä on ehkä osakkeita yhtiössä?»
Condy vaaleni, ja Blix veti henkeään. He katsoivat toisiinsa. Siinä he nyt olivat.
»Niin, niin», sanoi tämä ylevä olento, joka seisoi paitahihasillaan tiskin takana, »voittehan nyt koettaa. Ja ellei käy, niin tulkaa vain minun luokseni; kyllä me teidät jonnekin saamme sijoitetuksi. Mutta San Andreas-järvi on ollut hyvässä huudossa viime viikkojen kuluessa — sieltä on otettu muutamia tavattoman suuria lohenmulloja. Olisipa ikävä, jos ette te pääsisi sinne.»
Nyt riippui kaikki tuosta luvasta. Vasta kun koko retkisuunnitelma huojui, ymmärsivät Condy ja Blix oikein kuinka korkealle he olivat toiveensa jännittäneet.
»Kyllä se onnistuu», sanoi heidän ystävänsä tyynnyttäen. »Olisipa helkkari, ellette voisi saada sitä sille kortille. Jos saatte otetuksi oikean lohenmullon, niin ilmoittakaa minulle, niin panen sen sanomalehteen. Minä toimitan ’Metsästys ja kalastuspalstaa’ The Pressissä», lisäsi hän niskaansa nykäisten.
Iltapäivällä, kun Blix istui kotona suuressa odotuksen jännityksessä, sai hän Condyltä uuden sähkösanoman: »Tilanne selvä. Rajaton lupa. Elkää unhoittako peltovariksia!»
Oli tarkoitus että Condy tulisi sunnuntai-iltapäivänä sopimaan asiasta lopullisesti Blixin kanssa. Mutta kävikin niin, että hän näyttäytyi jo lauantai-iltana.