Hän oli istunut kerhon kirjastossa ja kirjoittanut uutta loppua sukeltajakertomukseensa, ja juuri kun hän oli valmis, tuli Sargeant.
»Heipä hei, vanha poika, istutko sinä täällä ihan ypöyksinäsi. Tule mukaan saamaan savuke. Hendrich ja Hands tulevat tänne tunnin kuluttua. He pyysivät, että minä koettaisin saada sinut käsiini.»
Condy liikahti hermostuneesti tuolilla. Hän ymmärsi mikä tarkoitus oli. Hänellä oli kyllin rahaa tänä iltana, ja vihamies oli silmänräpäyksessä valpas. Kannukset kylkeen ja ruoskaa selkään. Siinä seisoi Sargeant, klubimestari, hyvin säilynyt kolmikymmenvuotias, kieltämättä hieman kyynikko, mutta sukkela veitikka joka tapauksessa ja Condyn hyvä ystävä. Mutta sielunsa silmillä näki Condy edessään nuoren, yhdeksäntoistavuotiaan tytön, puoleksi lapsen, puoleksi naisen; näki kuinka hyvä hän oli, näki vilaukselta hänen naisellisen hienoutensa, kauneutensa ja voimansa. »Mihin kelpaa heikon miehen hyvyys?» oli hän sanonut ja katsonut häneen.
»Arvelen, että voimme järjestää pienen pelikunnan täällä tänä iltana», ilmoitti Sargeant hyvänsävyisesti hymyillen.
Condy puri huultaan. »Minä tulen pian», sanoi hän. »Odota hetkinen». Hän juoksi portinvartijan luo ja sai lähetetyksi pikaviestin Blixille — kolmannen sinä päivänä:
»Saanko tulla heti? On tärkeä asia. Lähettäkää minulle pari sanaa tuojan mukana!»
Kolmen neljännestunnin kuluttua oli hänellä Blixin vastaus ja hän juoksi portaita alas samassa kun Hendrich Ja Hands nousivat hissiin.
Nyt istui Condy Bessemerin ruokasalin ulkonemassa ja selitti Blixille minkä tähden hän oli tullut.
»Teitte oikein!» sanoi hän. »Te olette aina tervetullut ja milloin tahansa, kun te — kun te huomaatte sen tarpeelliseksi.»
»Toisinaan menen niin pitkälle, Blix», tunnusti hän alakuloisena ja syvällä itsensähalveksimisella, »että kun en voi saada ketään pelaamaan kanssani, niin asetun minä pelaamaan kuviteltujen pelitoverien kanssa ja seurustelen heidän kanssaan saadakseni vain pitää kortteja sormieni välissä ja kuulla niiden kahisevan. Hyi! Minä häpeän itseäni.»