Sunnuntaina tuli Condy illalliselle tapansa mukaan. Illallisen jälkeen, perheen hajaannuttua ja Victorinen mentyä pois, ryhtyivät he kalaretken valmistushommiin. Blix täytti eväsvasun; voileipiä, »premie-liikkiötä», niinkuin Condy tapasi sanoa, kovaksi keitettyjä munia, oliivimuhennosta ja pullo punaviiniä.
Condy riisui nuttunsa ja askaroi hermostuneesti kalastustarpeiden kanssa, purki siimat puolista ja keri ne vapoihin, kiinnitti polot ja sitoi kärpäset kielukkeisiin koko ajan polttaen savukettaan ja kasvoillaan ylen ankara ilme. Hänen onnistui sotkea siimat, saada koukut pöytäliinaan, pudottaa melkein näkymättömät silkkirihmat lattialle ja kiinnittää polot kielukkeisiin, sen sijaan että olisi kiinnittänyt ne siimoihin. Lopulta täytyi hänen pyytää Blixiä avuksi; tämä selvitti siimat kärsivällisyydellä, joka tuntui Condystä melkein yliluonnolliselta.
Kello yhdeksän ajoissa kysyi tyttö häneltä painokkaasti: »Tiedättekö kuinka varhain meidän on noustava ylös, jos mielimme saada kahvia ja ehtiä seitsemän junalla? Viimeistään neljännestä vailla kuusi; ja teidän täytyy nousta vielä varemmin, sillä teillä on pitempi matka. Te voitte kernaasti tulla tänne ja murkinoida — mutta — kuuletteko te — kuuletteko ollenkaan? — teidän on oltava täällä puoli seitsemältä. Kuuletteko, Condy? Sitten menemme yhdessä asemalle. Elkää vain unhottako ottaa vapoja mukaan!»
»Minä pukeudun pyöräilypukuuni!» selitti Condy, »ja otan sellaisen kaulaliinan kuin golfpelaajat pitävät.»
»Ei», selitti Blix, »sitä en tahdo. Teidän on pukeuduttava huonoimpiin vaatteisiinne, mutta pitäkää sentään huoli siitä, että näytätte jotakuinkin arvokkaalta. Mehän aiomme mennä paluumatkalla Lunaan, ettekö muista. Ja menkää nyt kotiin ja pankaa levolle. Ei ole liian varhaista, kun teidän on noustava kello kuusi.»
Condy ei tullut liian myöhään seuraavana aamuna, niinkuin Blix oli pelännyt. Hän tuli päinvastoin aivan naurettavan liian varhain. Merkillistä kyllä oli hän muistanut ottaa ongenvavat mukaansa, mutta hän värisi hermostuneena. Syödä hän ei voinut».
»Me myöhästymme junasta», selitti hän joka hetki. »Olen aivan varma siitä, että me myöhästymme. Katsokaa kelloa, Blix! Nyt meidän pitäisi jo olla matkalla. Tulkaa nyt. Ette te tarvitse enempää kahvia. Onko teillä kaikki mukana? Ovatko kääröt korissa? Hyvä! Entä kärpäset, Blix! Voi kauhistus, jos te unohdatte kärpäset.»
Hätäilemisellään sai hän Blixin asemalle puoli tuntia liian varhain.
Juna ei vielä ollut esillä ja pilettiluukku oli suljettu.
»Sitähän minä sanoin, Condy», huokasi Blix ja vaipui istumaan odotussalin penkille. »Enkö sitä sanonut?»
»Ei», vastasi hän suoraan ilmaan ja katseli hermostuneesti ympärilleen. »Me emme ole tulleet hituistakaan liian varhain — nyt voimme olla hiukan levollisia. Haluaisin tietää miltä asemasillalta tuo juna lähtee. Haluaisin tietää pysähtyykö se San Brunolla. Kuinka pitkä matka mahtaa olla San Brunolta San Andreas-järvelle? Kunhan ei vain alkaisi sataa, Blix. — Olemme unohtaneet peltovarikset!!»