»Ooh — mr!» jyrisi kapteeni ja rykäisi kahdennenkymmenennen kerran, samalla kun hän punoi viiksiään ja kätki sitten tummanpunaiset kasvonsa tavattoman suureen nenäliinaan.
Kului viisi minuttia. Hän istui yhä vain paikallaan. Silloin tällöin tarkasti K.D.B. häntä tyynellä mielenkiinnolla ja jatkoi sitten taas sirosti kalansa käsittelyä.
»Luuletteko, että hän tietää, että se on hän, nyt kun hän on ottanut pois vuohensilmäkukan?» kuiskasi Condy.
»Kyllä, siitä saatte olla varma! Luuletteko, ettei naisilla ole silmiä päässä. He eivät onneksi ole niin höperöjä kuin miehet tapaavat olla. Ellei hän uskoisi, että se on hän, menisi hän tiehensä. Ja katso, kuinka hän on kaunis, Condy! Hänen pitäisi kiittää luojaansa, sitä hänen pitäisi. Ajatelkaahan vain, kuinka hirvittävä hän olisi voinut olla! Hän ei näytä olevan kolmenkymmenenyhden vuoden vanha.»
»No, niin», vastasi Condy, »kun hän itse sanoo olevansa kolmekymmentäyksi-vuotias, voitte lyödä vetoa siitä, että nuorempi hän ei ole. Se on yhtä varma kuin amen kirkossa.»
»Joka tapauksessa on huvittavaa nähdä minkälaisia ihmisiä ne ovat, jotka laittavat lehtiin avioliitto-ilmoituksia», sanoi Blix. »Minä olen aina luullut, että ne ovat hirvittäviä ihmisiä.»
»Niin, siinä nyt näette», vastasi Condy. »Sanoinhan minä, että te erehdytte. Mutta saattaahan olla, että meitä onni on erityisesti suosinut. Tämä on joka tapauksessa kyliäkin kunnioitettava.»
»Se on selvää. Mutta minkätähden ei hän jo ryhdy asiaan, tuo kapteeni.» Blix oli aivan alakuloinen. »Minkätähden istuu hän tuossa kuin maalattu pukki?»
»Hän odottaa, että me menemme», sanoi Condy. »Siitä olen vakuutettu. Siitä ei tule mitään niinkauan kuin me olemme täällä. Menkäämme ja antakaamme heille tilaisuus siihen. Kun he jäävät kahden, täytyy toisen heistä sanoa jotakin. Muuten eivät he kestä. Heistä on tuntuva siltä, niinkuin he olisivat yksin asumattomalla saarella.»
»Niin, mutta meidänhän piti sitä katsella», väitti Blix.