»Ei, ei!» huudahti hän hypähtäen ylös. »Ei tule kysymykseenkään; sitä en voi sallia! Te voisitte luulla, että se oli harkittua minun puoleltani.»
Travis ei ollut milläänkään, teki hänelle tilaa vastapäätä lapsia ja antoi Maggien valmistaa enemmän suklaata.
Sillä aikaa Condy vain moitti itseään.
»Aina sopimattomasti — aina vain tuotan vaivaa, minne tulen. Aina tulen liian myöhään.»
Hän nousi ja istahti uudestaan, pani sääret ristiin toistensa yli ja muutti taas heti asentoa, otti korukapineita kamiinihyllyltä ja katseli niitä, aavistamatta, mitä hän katseli ja lopetti rikkomalla lasin kellostaan asettaessaan sitä käkikellon mukaan.
»No, kas!» huudahti hän äkkiä. »Mistä te olette saaneet tuon kellon? Mistä ihmeestä te olette sen saaneet käsiinne? Sitä en ole koskaan ennen nähnyt. Mistä se on tullut?»
»Schwarzwaldilaiskelloko?» kysyi Travis ja tuijotti häneen. »Condy Rivers, te olette ollut tässä huoneessa viimeisen puolentoista vuoden kuluessa vähintäin kaksi kertaa viikossa, eikä muuta kelloa ole riippunut seinällä kuin tämä.»
Mutta Condy oli jo unohtanut kellon.
»Eikö todellakaan? Eikö todellakaan?» mumisi hän hajamielisesti, istuessaan taas pöytään.
Herra Bessemer puhui itsekseen: »Se kello käy liian nopeasti. Minä en saa sitä noudattamaan aikaa. Victorine on hukannut avaimen. Minun täytyy vetää se ruuviavaimella. Luulen, että minun on otettava vähän enemmän papuja. Maggie on pannut liian paljon pippuria. Minun on hankittava uusi avain huomenna.»