»Kuulkaa, sanokaa — emmekö — emmekö lukisi vielä vähäisen. Meidän täytyy — täytyy tehdä jotakin!»
Se sattui kuin pistos Blixiin.
»Ooh, Condy, kuinka te säikytitte minut! Ei, kuulkaahan, minulla on jotakin teille puhuttavaa; on jotakin, jonka tahdon teille kertoa. Isällä ja minulla on ollut pari pitkää ja vakavaa keskustelua sen jälkeen, kun te viimeksi olitte täällä. Ajatelkaa, minä olen saanut luvan matkustaa pois.»
»Mitä ihmettä!» Condy hypähti ylös. »Mihin taivaan nimessä te aiotte lähteä? Koska se tapahtuu? Minkätähden te lähdette?»
»New Yorkiin opiskelemaan lääketiedettä.»
Condy oli hetken vaiti. Sitten teki hän liikkeen kuin poistaakseen hänet.
»No, sepä kaunista!» huusi hän. »Kadotkaa te vain! Elkää ollenkaan välittäkö minusta. Lähdette New Yorkiin — opiskelemaan lääketiedettä — niinkö sanotte? Siinä on se tuki, minkä maailma antaa; turhia seikkoja, tietenkin. Te lähdette kaiketikin kotiin päivällisille joka päivä?»
Sitten alkoi Blix selittää asiaa. Kävi selville että hänellä oli kaksi tätiä; toinen leski, toinen naimaton. Leski, rouva Kihm, asui New Yorkissa, hän oli rikas ja hänellä oli vissejä mielipiteitä naisen »hyödyllisyyspiiristä». Toinen, neiti Bessemer, oli vanha, pieni, 50 vaiheella oleva nainen, joka kulki vain nimellä täti Dodd. Hän asui tuossa vähemmän tunnetussa kaupunginosassa, jonka nimi on »Missionen». Hänellä oli siellä pieni kartano.
Condy sai nyt tietää, että rouva Kihm pari vuotta aikaisemmin oli viettänyt muutamia talvikuukausia täällä rannikolla ja suuresti mieltynyt Blixiin. Jo silloin oli hän herra Bessemerille tarjoutunut ottamaan Blixin mukaansa New Yorkiin antaakseen hänen oppia yhtä ja toista, mutta silloin ei vanhus ollut siihen suostunut. Nyt näytti siltä, että hän oli uudistanut tarjouksensa.
»Hän on oikein erinomainen vanha nainen», sanoi Blix, »hänessä ei ole merkkiäkään naisasianaisesta, niinkuin luulette, mutta muuten hän on oivallisempi kuin useimmat miehet. Hän hoitaa itse omaisuuttaan. Viime kuussa kirjoitti hän useampia kirjeitä isälle ja pyysi, että hän antaisi minun tulla sinne kolmeksi, neljäksi vuodeksi. Hänellä ei ole lapsia eikä ole koskaan ollutkaan, eikä hän ole vähintäkään huvitettu seuraelämästä, niin että hän tuntee kai olevansa hieman yksinäinen. Jos minun on opiskeltava siellä, ei isän mieleen juolahdakaan antaa sen käydä täti Kihmin kustannuksella, käsitättehän sen. Enkä minä siinä tapauksessa lähtisikään. Mutta minä’ voin asua hänen luonaan ja olla siellä kuin kotonani samalla kun opiskelen jotakin — opiskelen lääketiedettä.»