Iltapäivä oli yhtä ainoaa pitkää ikävää. Joka puolitunti heitti hän kynän pois ollen täydellisesti kykenemätön muodostamaan yksijaksoista lausetta; hän pisti kädet taskuihin ja tuijotti surullisena ulos ikkunasta yli kattojen — yli tuon rumien, likaisten, tympäisevien kattojen muodostaman erämaan, joka levittäytyi hänen allaan. Hän ikävöi ilonpitoa, huvitusta, jännitystä! Oli joka tapauksessa jotakin, jota hän halusi koko sydämellään, koko sielullaan, mutta mitä se oikeastaan oli, sitä hän ei itse tiennyt. Jokin, jonka hän vielä eilen oli omistanut, oli hänet tänään jättänyt, ja hän tiesi, ettei hän saisi sitä takaisin huomenna eikä ylihuomenna eikä myöskään ylihuomenen jälkeen. Mikä se oli? Hän ei voinut sitä sanoa. Kerran hän jo luuli, että hän oli tulemaisillaan kipeäksi. Condyn äiti ei ollut kotona sinä iltana, ja hän meni klubiin syömään päivällistä toivoen siellä tapaavansa jonkun, jonka hän sitten saisi mukaansa teatteriin. Sargeant tuli hänen luokseen, kun hän jo oli ehtinyt kahviin ja savukkeeseen, mutta hän ei halunnut mennä teatteriin.
»Te olette ehkä sopineet kortin peluusta tänä iltana?» kysyi Condy.
»Saattaa kyllä olla niin», myönteli toinen.
»Luulenpa, että minäkin otan pienen osakkeen tänä iltana», sanoi Condy. »Minulla on ollut kohmelo koko päivän, ja tarvitsen jotakin, millä sen hälvennän.»
»Minä en suinkaan tahdo johtaa teitä kiusaukseen», sanoi Sargeant.
»Ei tee mitään!» vakuutti Condy. »Aikani on jo jotakuinkin mennyt umpeen.»
Tuntia myöhemmin, juuri kun hänen yhdessä Sargeantin ja toisten seuraan kuuluvien nuorten miesten kanssa piti mennä ylös portaita pelisaliin, ojensi tarjoilija Condylle kirjelipun. Kaupunginlähetti,. joka sen juuri oli tuonut, seisoi ja odotti vastausta. Se oli Blixiltä. Hän kirjoitti:
»Eikö teitä haluta tulla pelaamaan korttierää minun kanssani tänä iltana? On jo enemmän kuin viikko viimeisestä.»
»Kuinka hän saattoi sen tietää?» ajatteli Condy itsekseen. »Kuinka hän saattoi tämän arvata?» Ääneen hän sanoi: »Minä en »ikävä kyllä» voikaan tulla mukaan. Pikaviesti päätoimittajalta. Jotakin pikatyötä.»
Ensi kerran sitten eilisillan tunsi Condy elonvoimiensa huojuvan hänen mennessään Washington-Street-ylängölle. Mutta vaikka hänellä ja Blixillä sinä iltana oli hauskempi kuin heillä yhdessä oli pitkään aikaan ollut, yllätti hänet taas sama nimetön ja muodoton tuska melkein samalla hetkellä, kun hän sanoi hänelle hyvää yötä. Ja sitä jatkui koko viikon, se huomaantui hänen työssään. Hänen työnsä tuloksena oli, että toimitussihteeri hylkäsi kolme hänen artikkeleistaan.