»Emme me voi täyttää sanomalehteä tuollaisella pödyllä», oli toimitussihteeri sanonut »Ettekö voi antaa meille novellia?»
»Kyllä toki; minulla on jotakin siihen malliin, jonka varsin mielellään voitte saada, jos suvaitsette sen painattaa», vastasi Condy epätoivon syvästä alhosta.
»Kuoleman voitto» julkaistiin The Times-lehden seuraavassa sunnuntainumerossa lehden piirtäjän kuvittamana. Mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota.
Ennenkun Condy sinä iltana paneutui levolle, oli hän lukenut sen vielä viimeisen kerran.
»Se on aivan yksinkertaisesti epäonnistunut», mumisi hän surullisesti itsekseen heittäessään sanomalehden luotaan. »Se on pelkkää pötyä. Haluaisinpa tietää mitä Blix sanoo. Minä en ole edes nuuskasiemauksen veroinen. Mutta minä haluaisin kuitenkin tietää, minkätähden häntä niin haluttaa lähteä New Yorkiin.»
IX.
Muuan Union Streetin vanhanaikaisista sähkölläkäyvistä raitiotievaunuista ulkosivulla olevine mataline mukavine rahineen jätti Blixin ja Condyn aivan linnan kenttävallin sisäpuolelle. Vartia, joka raitiotien loppupäässä kulki ja keikaroi Jörgensen-kauluksessaan, neuvoi Condylle tietä. Ja sitten meni Condy Blixin kera pitkää puistotietä viheriäisten holvien alle.
Ilma ei olisi voinut olla kauniimpi. Oli viikon vapaapäivä, maanantai-aamu kymmenen ajoissa. Ilma ei ollut kylmä eikä lämmin, se huokui vain leppoisesti ruoholta ja raikkaasti mereltä. Vaaleansinertävällä taivaalla ei ollut ainoatakaan pilveä. Heidän oikealla puolellaan jonkun matkan päässä oli lahti niin sinisenä kuin indigo. Näytti siltä kuin Alcatraziin olisi vain lyhyt matka; ja tuolla taaempana nosti Tamalpais valtavan, viheriän, punasen ja purppuranvärisen pyramiidinsä vedestä, koko joukon korkeammalle kuin pienet rannikkovuoret, ja katseli länteen yli aavan meren.
Kenttävalli oli semmoisenaan hauska. Upseerien puistomajat olivat tarpeeksi samanlaiset ja marssivat säännöllisissä kolonneissa kuin aito sotilasesikunta. Tavattoman suuret parakit muistuttivat opistojen makuusaleja; ylt'ympäri avoimissa ovissa istui sotamiehiä paitahihasillaan puhdistaen satuloita ja valjaita, samalla kun he viheltelivät jotakin säveltä tai polttivat lyhyttä piippua. Täällä paraatipaikalla seisoi muuan sotilas, joka oli riisunut nuttunsa ja liivinsä ja krokettinuijalla lähetti puolelle tusinalle tovereistaan toisen nopean tai hitaan kuulan toisensa jälkeen. Tallien luona harjasivat he hevosia, jotka seisoivat pitkissä riveissä ja olivat kaikki samanlaisia väriltään. Nuori luutnantti solui hiljaa ohi polkupyörällään. Muuan upseeri tuli ulos kuistin ovesta asenutun napit auki ja piippunysä hampaissa. Pitkin polkuja oli pysty- tai vaakasuorassa mustaksi maalattuja kanuunankuulia pitkissä riveissä, ja mörssäreitä ja muuta vanhaa, kelpaamatonta tykistöä oli pantu pystyyn kulmauksiin kuin siipimiehiä ainakin. Jonkun verran kauempana törähytteli merkinantotorvi teräviä toitotuksiaan.
Blix ja Condy olivat suunnitelleet pitkän retken täksi päiväksi. Heidän piti mennä läpi linnan kenttävallin, ohi upseeripaviljonkien ja parakkien ja edelleen Kultaisen portin luona olevalle vanhalle linnoitukselle. Siellä he poikkeisivat sivulle ja seuraisivat rannikkotietä kappaleen matkaa ja sitten he menisivät sisämaahan päin, kulkisivat yli vuorien vajaan puoli neljännespenikulmaa tullakseen lopulta kaupunkiin ja raitiotielinjoille takaisin. Condy oli tiukasti ollut sitä mieltä, että pyöräilypuku oli tähän tilaisuuteen sopivin, ja sitä paitsi oli hänellä pieni käsilaukku, jossa oli pari jalkineita, sanoi hän.