Ja Blix oli tänä aamuna ihana kuin ruusu, kokonaan mustiin puettu, lukuunottamatta välttämätöntä valkoista silkkinauhaa, joka kietoutui tiukasti ja korkeasti hänen kaulansa ympäri. St. Bernhardin-kaulanauha täytti tehtävänsä vyönä. Hänellä ei nyt ollut harsoa, ja keltaiset hiukset liehuivat hänen heleillä poskillaan. Hän kulki siinä hänen rinnallaan askelin, jotka olivat yhtä lujat ja varmat kuin hänenkin, ja hän heilutteli pyöreitä voimakkaita käsivarsiaan. Hänen pienet ruskeat silmänsä loistivat hyväntuulisuudesta ja terveydestä ja pelkästä raikkaasta ruumiillisesta nautinnosta, että oli olemassa tällaisena puhtaana ja kirkkaana ja varhaisena aamuna täällä ulkona länsimeren rannikolla. Hän puhui melkein herkeämättä. Tuskinpa hänen suunsa oli sekuntiakaan hiljaa. Hän jutteli kauniista ilmasta, sotilaiden uudesta lystillisestä tallilakista, viheriäisestä nurmiturpeesta kenttävallilla, pienestä hautausmaasta, jonka ohi he menivät parakkileirin takana, kaminista, jonka he näkivät, ja viiriäisestä, jonka he molemmat kuulivat piipattavan ja raksuttavan pensaikossa.
Condy kulki ääneti hänen rinnallaan, ääneti, vaan ei vähemmän onnellisena, ja poltteli piippuaan ja tähysteli silloin tällöin suurta laivaa, nelimastoista, jota hinattiin ulos Kultaiselle portille. Koko ajan katselivat he ympärilleen, ja joka hetki keksivät he jotakin mielenkiintoista, josta heidän täytyi toisilleen huomauttaa.
»Kas tuolla, Blix!»
»Mutta, Condy, näettekö tuota?»
He olivat pian sivuuttaneet leirin pienoiskaupungin ja suuntasivat kulkunsa edelleen parakkien ja vanhan punaisen linnoituksen välillä olevan matalan hiekkapankin läpi.
»Katsokaas, Condy», sanoi Blix, »mikä rakennus tuolla on lahdelman rannalla — tuo lipputankoinen?»
»Otaksun, että se on pelastusasema.»
»Emmekö voisi mennä sinne sitä katsomaan — se olisi varsin hupaista.»
»Loistava ajatus», huudahti Condy.
Asemalle ei ollut pitkä matka. Heidän piti vain hyppiä kehnoa rantatietä alas linnoitukselle ja kahlata pari sataa metriä läpi hiekkariuttojen. Condy avasi veräjän pensasaidassa, joka ympäröi pientä kaksikerroksista taloa, ja sieltä kuului ulvovien ja haukkuvien koirien valtava, hornamainen kuoro.