"Muistanpa", sanoi Laura Corthellille, "kun ensikerran tultiin näin oopperasta. Silloin olin juuri tutustunut Jadwiniin."
"Se oli Helmick vararikon iltana", sanoi Page vakavasti, "ja konttorit olivat valaistut. Kas, kirjastossa on valoa. Curtis on vielä valveilla ja kello on yksi."
Laura oli vaiti. Hän mietti, kuinka kaikki oli päättyvä. Miehensä kulkeutui kirjastoon tehden työtä eikä hän saanut tätä tavatakaan ja hänen iltansa olivat pitkät.
"Oletteko kotona huomis-iItana?" kysyi Corthell. "Saanko tulla soittamaan teille?"
"Tulkaa, minä olen kotona."
Lauran vaunut veivät taiteilijan kotiin ja koko matkan istui hän ajatellen. Hänen paperossinsa sammui ja hän otti uuden, muttei muistanut sitä sytyttää. Aatoksissaan nousi hän asuntoonsa, heitti takkinsa ja hattunsa pois ja kaasua sytyttämättä astui lieden ääreen, jossa puusylyksellinen paloi. Hänen palvelijansa, Evans, tuli kysymään, halusiko hän jotain, toi hänelle iltalasin ja paperossilaatikon, sytytti pronssilampun, jonka varjo oli painavaa silkkiä, veti verhot akkunaan, pani lisää puita uuniin, sytytti herransa paperossin pienellä alkoholisytyttimellä ja meni hiljaa mutisten: "Hyvää yötä."
Tämä oli Corthellin koti, atelierin yhteydessä Järvenrantakadun varrella. Hän piti sen poissaollessaankin samassa kunnossa, uskollisen Evansin hoidossa ja aina tunsi hän palatessaan pitkältäkin matkalta kodissaan levon tunteen.
Asunnon sisustus oli huolella valittu. Kuparilevyillä oli seiniin saatu vihertävä sävy sekä himmeän kullan hohto, joka antoi mäntymetsän aurinkoisen tunnelman. Hyllyillä oli kahdeksannentoista vuosisadan kirjoja ruskeissa nahkakansissa — Addison, "Spectator", Junius ja Racine, Rochefoucould ja Pascal. Joka taholla näki silmä pieniä taiteen ja ammattitaidon mestariteoksia. Tuossa oli pieni veistokuva Rooman rappeutumisajalta, mustaa marmoria ja pronssitiara; tuossa kehyksiin pantuna sivu neljännentoista vuosisadan "Li Quatres Filz d’Aymon’ista" taitehikkaine alkukirjaimineen; tuossa renessanssin aikainen lippu, ruskettunutta valkeaa silkkiä, jolla näkyi värikkäitä kirjailuja. Akkunain välillä oli norsunluinen Venus-patsas. Vainehikkaan Lorenzon ajoilta, alkuperäinen Cazin, Baudryn liitupiirros, Saint Gaudensin pronssitaulu ja uunin vastapäätä seinäkudelma pohjois-ranskaIaisen koulun parhaalta ajalta, esittäen siivellistä Haleyonea liitelemässä Cenzin Aigeian meressä ajelehtivan ruumiin yllä.
Pitkän aikaa istui Corthell liikahtamatta tuleen tuijottaen. Sitten nousi hän ja nojaten uunin kamanaa vaston yhä tuleen katsoen mutisi hän: "Hän on onneton ja ikävissään. Hullu, hullu, kun jätin hänet, kun olisi pitänyt pysyä. Hullu, hullu, kun ei nyt ole voimaa jättää, kun pitäisi."
Seuraavana iltana tapasi hän Lauran taas yksin. Hän luki koko illan mukanaan tuomaansa Rosettea. Heidän keskustelunsa oli täysin muodollista, mutta kotimatkalla huomasi Corthell, ettei Jadwinin nimeä oltu kertaakaan mainittu.