Heidän tuttavallisuutensa kasvoi yhä. Corthell heittäytyi virran vietäväksi. Jadwinia hän harvoin tapasi. Mutta milloin tavattiin, oli tämä aina mitä ystävällisin, kiittikin Corthellia siitä, että tämä piti seuraa hänen vaimolleen, kun hänen täytyi jättää tämä niin paljon yksin. Tuttavallisuus kävi yhä läheisemmäksi. He olivat yhdessä teatterissa ja konserteissa ja Corthell kävi talossa pari kolme kertaa viikossa. Mutta mitä Laura ajatteli, siitä hän ei saanut selvää. Väliin oli hän varma, että tämän aviollinen elämä oli sietämätön. Mutta taas tuli tapahtumia, jotka sekottivat hänen varmuuttaan. Kerrankin piti hänen viedä Laura taidegalleriaan katsomaan joitain uusia tauluja, kun tämän kotoa ilmoitettiinkin hänen lähteneen miehensä kanssa Geneva-järvelle, ja sen jälkeen oli hän säteilevän iloinen.
Mutta yhä enemmän oli Jadwin poissa kotoa, öitäkin täytyi hänen viettää alakaupungilla, ja kun hän oli kotona, meni hän uupuneena levolle heti aterian jälkeen. Yhä useammin olivat Laura ja taiteilija yksissä. Väliin oltiin sentään Cresslerilläkin vanhaan tapaan. Eräänä tiistai-iltana tuli Jadwinkin ja oli hän luvannut seuraavan illan Lauralle ja tämä ajatteli jo, mitä silloin tehtäisiin. Mutta kun hän esitteli miehelleen suunnitelmiaan, saikin hän kuulla, ettei toisen mitenkään sopinut.
"Mutta sinä lupasit —" sanoi hän.
"Kultani", vastasi Jadwin, "lupasin kyllä, mutta nyt minun täytyykin…"
Laura ei vastannut ja kun hänen miehensä aikoi selittää, sanoi hän:
"Oh, mitäpä siitä, jos kerran et jouda." Ja hän nousi sekä ehdotti
kotiin lähtöä. Miehensä lähti hakemaan juomavettä ja samassa tuli
Corthell huoneeseen sanoen: "Tulin sanomaan hyvää yötä."
"Hyvää yötä, odotan teitä huomisiltana."
Ja kun he kättelivät, kohotti Corthell hänen kätensä huulilleen.
Näinä päivinä ei Laura taas itseään tuntenut. Hänen tuulensa vaihteli nopeasti hänen ympäristönsä hämmästykseksi. Hän oli vuoroon helähtelevän hilpeä, vuoroon taas sulkeutui huoneisiinsa ja itki katketakseen. Uskonnollisiakin puuskia sattui ja silloin hän suunnitteli sairashuoneita ja "slummi"-työtä, mutta seuraavana päivänä meni hän loistoisassa puvussa kilpa-ajoihin..Myös sai hän halun näytellä, rakennutti näyttämön saliinsa ja esitti siellä yksin Lady Macbethia, Juliaa, Portiaa ja Opheliaa, kaikkia asianomaisissa puvuissa, ja säikäytteli täti Wessiä sanoen, että hänen "sittenkin olisi pitänyt ruveta näyttelijättäreksi."
Myös suunnitteli hän sitä, että Corthell maalaisi hänet Lady Macbethinä.
Aina sukelsi taiteilija hänen ajatuksiinsa. Ehkäpä tämä rakasti häntä vieläkin. Mitä pahaa siinä olisi? Ilman tämän seuraahan hänen elämänsä olisi sietämätön. Ja pitäisikö hänen, Laura Jadwinin, kaikkine kykyineen näivettyä hukkaan unohdettuna? Katsokoot ne, jotka hänet laiminlöivät. Hän oli yhä nuori ja viehättävä.